Vuokrasopimus tehty – pientä ristiriitaa lain kanssa

Pitkällisen (subjektiivisesti kokien) rimpuilun päätteeksi asunnon vuokrasopimus on vihdoin saatu allekirjoitettua 19.6.

Miten tähän päädyttiin? Katso edeltävät toimet: Asuntoa etsimässä netissä ja Asuntoa etsimässä paikan päällä .

Tässä käsitellään minkälainen sopimus tehdään, mitä maksuja maksetaan ja mitä pitää huomioida (diletantin). Olli maksaa varmaan vielä oppirahoja mutta vielä ei ole leukaan sattunut.

Ensinnäkin, näyttäisi siltä että vuokralainen maksaa välittäjän palkkion. Palkkio on kuukauden vuokra + paikallinen alv. Näin ainakin useampi välittäjä itse ilmaisi, kaipa se on uskottava.

Vuokratakuu on kuulemma 2-3 kuukauden vuokra etukäteen, samoin kuin Suomessa. Lisäksi itse jouduin antamaan ns. ‘comfort letter’ -todistuksen. En ollut koskaan moisesta kuullutkaan ja pankissa sitten selittivät että Suomessakin tällaista joskus käytetään vastaavissa tapauksissa ts. eksoottinen ulkkari muuttaa maahan ja halutaan jollain tapaa varmistaa ettei kyse ole täysin hulttioyksilöstä. Mitään virallista muotoa sillä ei ole, ja aina tulisi yksilöidä mitä kirjessä tulisi ilmaista. Tuleva vuokranantajani ilmaisi hyvin löyhästi toiveensa ja päädyimme sitten siihen että pankki kertoo tilien saldot sekä henkilötietoni. Tämä riitti myös vuokranantajalle.

Seuraavaksi sitten laadittiin vuokrasopimus joka tietenkin oli alunperin italiankielinen ja siis täysin läpiymmärtämätön kevyesti helppoa italiaa ymmärtävälle henkilölle. Välitysfirma sitten käänsi sopimuksen ja silloin luonnollisesti päästiin jo lähelle asian ymmärtämistä, joskin lakitekstiähän se edelleen muistuttaa ja on osittain vaikeasti ymmärrettävä.

Sopimuksentekotilaisuus 19.6. sujui hyvässä hengessä. Paikalla oli asunnon omistaja, hänen lakimiesveljensä sekä kaksi välittäjätoimiston edustajaa. Paikalle löytäminen kesti luonnollisesti aikansa sillä Firenzessä on vähintäänkin kaksinkertainen numerointi kaduissa; en tiedä asian historiaa, mutta numerokylttejä on kahdennäköisiä ja niissä on täysin toisistaan poikkeavat numerot. Tiedä sitten kumpi niistä, vai joku täysin muu, numerokoodauksista on ohjelmoitu navigaattoriin. Toinen normiongelma on pysäköinti joka Firenzen keskustassa on luonnollisesti kaoottista ja parkkipaikan löytyminen mamma mian varassa. Minne tahansa ei kannata autoaan jättää vaikka siltä paikallisten parkkeeraaminen ajoittain näyttää; tietyillä alueilla sakko saattaa napsahtaa nopeastikin.

Kävimme sopimuksen – miltei – kohta kohdalta läpi. Useimmiten vain todettiin että ’näin se Italiassa on’ tarkemmin määrittelemättä. Oli täysin selvää että tässä voidaan suomipoikaa viedä kuin mätää kukkoa. Turha rimpuilla vastaan. Sopimuksenteko päättyi kättelyihin ja lopuksi käytiin vielä katsomassa asuntoa San Cascianossa johon omistajan sukulaismammat oli soitettu asuntoa esittelemään.

Myöhemmin sitten – 10.7. – ilmaantui ensimmäinen iso kysymysmerkki. Jotta Italiassa voi ostaa auton, tulee olla todistus asuinpaikasta – ’residenza’. Asuntosopimuksessa lukee kuitenkin näin:

Whereas the Tenant expressed its willingness to lease the apartment for a 8 (eight) months short-term period due to its student no-permanent resident status;

Tämän johdosta (ilmeisesti) välittäjätoimiston edustaja ilmoitti, että voisimmeko ostaa auton appivanhempien nimiin, vuokrasopimuksessa nimittäin on ‘residenza’ poissuljettu. Olimme kuitenkin saaneet ohjeet sekä Rooman Suomen konsulaatista että Helsingin Italian suurlähetystöstä että asuinpaikkaa pitää hakea viimeistään heti muuton tapahduttua. KVG antaa tulokseksi mm. tämän: http://www.poliziadistato.it/articolo/10930-European_Union_citizens/ tai http://italy.angloinfo.com/moving/residency/ Siellä todetaan täysin yksiselitteisesti että jos on aikomus asua yli kolme kuukautta Italiassa, tulee hakea kunnan toimistosta asuinpaikkatodistusta. Vielä hämyisemmäksi asian tekee että italiankielisessä sopimuksessa asia on ilmaistu näin:

che la presente locazione ha natura transitoria, in quanto il CONDUTTORE ha espressamente l’esigenza di abitare l’immobile per un periodo di 12 mesi per esigenze turistiche

Eli ollaankin turisteja ja aikajaksokin on eri. Toisaalla sopimuksessa on kyllä sitten kirjattu tarkasti sopimuksen voimassaoloaika. Laissa ja sopimuksessa on raju ristiriita, sillä:

Under Italian law, every foreigner in Italy is considered to be either a tourist or a resident. As a rule, a tourist is a foreigner staying in Italy for less than three months. People coming on a business trip, students enrolled in short courses, people doing research on their own, for example, are considered to be tourists, as long as the stay does not exceed three months.

Eli miten voimme siis tehdä yli kolmen kuukauden sopimuksen ja olla samaan aikaan turisteja, tämä ei näyttäisi lain mukaan olevan edes mahdollista.

Tästä jatketaan tätä tarinaa kunhan asia tästä etenee. 28.7. on joka tapauksessa omistajan kanssa sovittu avainten saamisesta ja asunnon haltuunotosta. Saa nähdä.

Päivitys 5.8.

Vuokranvälittäjä ja vuokranantaja myönsivät virheensä; Italiassa ei saa olla yli kolmea kuukautta pelkkä turistin leima otsassa. Asuinkunnasta pitää hakea ‘residenza’ -statusta. Pitkällisen sähköpostipommittelun (pääosin melko hyvähenkisen, vaikka kritisoin kyllä vuokranvälittäjää ettei ollut ottanut selvää asiasta-maksanhan minä sentään palkkionkin asunnon välityksestä!) saatiin uusi sopimus aikaiseksi eikä siinä ollut muutettu muuta kuin hieman perusteita miksi täällä asustellaan.

Uusi sopimus allekirjoitettiin sen jälkeen kun olimme tänne jo itsemme raahanneet eikä siitä nyt sitten enempää meteliä tarvinnutkaan pitää. Kävipä siinä vielä niin että kun vuokraisännän piti huristaa Firenzestä tänne lauantaiehtoona 2.8. niin silloinpa sattui sellainen ukkosmyräkkä ettei ole täällä vähään aikaan nähtykään: iltamyrsky  Nicola (vuokraisäntä) sitten soitti lähikylästä että matka stoppasi sinne; oli liikenteessä skootterillaan ja ymmärrettävästi fiilikset jatkaa matkaa noissa olosuhteissa olivat rajalliset.

Seuraavana päivänä sitten sukulaismammat tulivat paperit kädessä tänne ja raapustimme asian valmiiksi. Samalla tuli katsastettua vesi-, sähkö- ja kaasumittarit ja niiden lukemat. Saa sitten nähdä minkälaisia laskuja sieltä alkaa tippumaan.

 

 

Salernon kielikoulussa

21.6. saavuimme Salernoon ajettuamme anoppilasta n. 500 km etelään.

Miksi Salernoon?

Palaamme aiheeseen: mistä kielitaitoa lapsille. Talvella mietittäessä että miten jo kesällä voisi lasten kielitaitoa koittaa petrata, oli yhtenä vaihtoehtona nuorille/lapsille tarjottava kielikoululeiri. Niitä ei pilvin pimein juuri tällaiseen tarpeeseen tuntunut löytyvän kuukkelillakaan, mutta loppujen lopuksi sitten päädyimme tähän toimijaan: Accademia Leonardo ja tarkemmin tähän kurssiin: kakruille italiaa . Tiedusteluihin kurssin yksityiskohdista vastattiin selkeällä suomen kielellä, homma oli helpompaa kuin mitä olisi kuvitellut. Varaus tehtiin yhdeksi viikoksi, maksettiin etukäteen ja jäätiin jännäämään että mitähän tällä rahalla sitten kesällä tulee saamaan.

Ja sitä oltiin nyt sitten tultu todentamaan. Hotelliksi valikoitui huoneistohotellityyppinen ratkaisu joka on vähän kaukana Salernosta (24 km) mutta onpahan sitten tilaa vetää henkeä. Hotellia ei tahtonut navigaattorille löytyä sitten millään, mutta tarkoilla koordinaateilla se sitten löytyi. Omistaja odottelikin jo tiellä jotta löydettiin oikea portti. Ympäröivä alue ei suorastaan ole idyllinen, kaunis maalaismaisema vaan ruuhkainen, täyteen rakennettu roskainen rantajatkumo Salernosta. Lukollisten porttien sisältä sitten löytyy siisti, hyväkuntoinen ja vähintään kelvollisesti varusteltu asunto (yläkerta kuvassa näkyvästä talosta) jossa on yhteiskäytössä uima-allas. Onneksi muissa asunnoissa ei ole tällä hetkellä asukkeja joten ruuhkaa ei altaalla ole.

Salernon huoneistohotelli

Salernon huoneistohoteli

Ensimmäisenä aamuna sitten ajelimme kohti kielikoulua. Herätys oli 6.50, ihan kun olisi palattu synkeään talveen ja normiaamuun. Paitsi että aurinko jo paisteli ja lämpötila huiteli 22 asteent tietämissä. Oli vaikea arvioida kuinka kauan matkaan saattaisi kulua joten päätettiin startata ajoissa. Porukkaa näillä turuilla asuu melkoisesti, liikenne on hurjaa, säännöistä ei juuri välitetä ja muutenkin tuntuu että se menee ensin joka on vähiten pelokas tai viinihuuruissa. Samalla kun liikenne muuttuu villimmäksi etelään päin mentäessä, tuntuu että ihmisten koko lyhenee ja tukat muuttuvat mustimmiksi, paksummiksi ja kiharemmiksi. Liikenteen rytmiin kannattaa totuttautua eikä pelästyä autottomaksi jos on tottunut pelkästään suomiliikenteeseen. Peileihin pitää vilkuilla joka suuntaan; jostain vilahtee mopedi, mummo saattaa sännätä kaupan edestä, kaistoista ei ole niin väliä, välillä ei valoistakaan, etuajo-oikeus on vain hämärä käsite, 50:n nopeusrajoitusalueella voidaan posotella satasta tai enemmänkin, eritoten pää pitää pitää kylmänä. Ja jarrut kannattaa pitää erityisen hyvässä kunnossa.

Kielikouluun ajo kesti sitten loppujen lopuksi 40 minuuttia. Käytännössä reitti oli suoraa tietä hotellista Salernon pohjoispäähän, joskin viimeiset kilometrit tietenkin jokseenkin ruuhkaissa meiningeissä. Aikamme haahuiltua mainitussa osoitteessa, Accademia Leonardon kylttikin sitten löytyi erään sisäänkäynnin luota. Neljännestä kerroksesta löytyi varsinainen kielikurssikeskus jossa odottelemassa kielikokeita oli pari ilmeisesti Afrikan suunnalta tullutta kaveria. En tiedä miten kieltä opetetaan ihmisille jotka eivät osaa kirjoittaa eivätkä lukea, lienee mielenkiintoinen joskaan ei tuntematon haaste täällä. Yhteystietomme löytyivät, paikalle tuli nuori naishenkilö kertomaan englanniksi mistä on kysymys, miten homma etenee ja kaikenlaisia yksityiskohtia. Lapset saivat kassit, kynän ja myöhemmin erikseen oppikirjat. Muita naperoita ei sitten tähän ryhmään ollut ilmoittautunutkaan joten yksityisopetusta oli tiedossa. Itse opetustunnit ajoittuvat ajalle 9-13 jonka jälkeen oli erikseen vielä järjestettyjä retkiä. Tiistaina oli retki Castello di Arechiin joka sijaitsee kaupungin yläpuolella vuorenrinteellä. Sieltä on oivat näköalat ympäröivälle alueelle. Keskiviikkona olisi ollut vuorossa kaupunkikierros mutta päätimme järjestää oman retken ja suunnata ihmettelemään Pompejin tuhoutunutta kaupunkia. Torstaina tulee olemaan vuorossa retki majapaikkamme vieressä olevaan AquaFarmiin. Eipähän tarvitse ajella edestakaisin kylille lapsia hakemaan, vaan köllötellä vaikkapa altaalla kirjallisuutta ahmien ja poimaista heidät sitten kylvetettyinä tuosta parin sadan metrin päästä kunhan opskarit soittavat. Inhottavaa ei ole myöskään se että helteinen keli, vieressä lilluva raikas uima-allas ja hitaasti kuluva aika sopivat erityisen hyvin skumpplasillisen kanssa yhteen.

Accademica Leonardo

Accademica Leonardo

24.6.

Iltapäivällä haettiin lapset ja kaahattiin noin kolmenkymmenen kilometrin päähän ihmettelemään Pompeijia. Lue Wikipediasta Pompeijista. Yksi kummallisimmista paikoista jossa olen käynyt; yli 2000 vuotta sitten aika pysähtyi Pompeijissa, ja muutamassa muussakin lähikaupungissa, kun Vesuvius ärähti pahanlaatuisesti ja sylki suustaan tulta, kiveä ja myrkkykaasuja. On kiehtovaa kävellä muinaisen kaupungin katuja ja pohdiskella minkälaisia ihmisiä siellä asui, mitä olivat juuri tekemässä ja mitä ajattelivat elämästä. Mitkä ajankohtaiset asiat heitä vaivasivat. Mitkä ilahduttivat.

Turistilaumat kansoittavat paikkaa ja voin vain kuvitella minkälaista säpinää kaupungissa on heinä- ja elokuussa, rasitteena vielä paahtava helle. Paikalle matkustaville muistutan että hinnat ympäröivissä ravintoloissa ovat sitten noin kolminkertaiset normihintoihin; viiden hengen perhe söi normipastat, pizzat, limut ja oluen noin 100 € hintaan.

Pompeijin kylän raitti

Pompeijin kylän raitti

 

26.6.

Tänään oli sitten kielikoulun päätöspäivä. Sillä aikaa kun lapset paahtoivat (näin toivon) opin ahjossa, suuntasimme Salernosta hieman pohjoiseen Amalfin rannikolle. Siellä kohteena oli ensin Amalfin kylä. Tie sinne on hiuksia raastavan kapea eikä hommaa helpota yhtään jos on ratissa isohkon farmarin syövereissä. Välillä oikea ovenkahva viisti kallioseinää ja vasen oli millin päässä toiseen suuntaan ryömivän kohtalotoverin menopelistä. Perillä Amalfissa sitten parkkipaikka löytyi kylän toiselta osittain meren päälle rakennetulta betonikannelta jonne joutui myös puikkimaan kapeista koloista. Kylä on sitten täynnä turisteja jotka suhaavat pitkin pääkatua. Nautimme capuccinot ja vaniljakreemellä täytetyn croissantin tutkaillen ohi käveleviä turistilaumoja. Hintataso oli täälläkin jotain ihan muuta kuin ei-turistirysissä. Kun Salernossa saa pari cappuccinoa, parit croissantit ja tilkan vettä neljällä eurolla, täällä sai maksaa em. ostoksesta 9€. Eihän tuo nyt ketään kaada, mutta melkoinen ero prosentuaalisesti. Hassua muuten että Hesarissa pari viikkoa sitten seliteltiin miksi espressot ja capuccinot maksavat Suomessa niin paljon (4€->); syynä on kahvin tekemiseen liittyvä suuri työmäärä. Täällä siis normikupin hinta on 0,80-1€ ja työmäärä ihan sama. Tosi JuhlaMokkaa ei taida saada mistään, jos sitä nyt joku haluaisi.

Lähtiessä Amalfista sai vielä yksisuuntaisella kadulla peruutella pariin kertaa bussin tieltä sentti sentiltä, kyllä siinä vähän hiki lensi vaikka ilmastointi puhkui täysillä. Amalfi on oikein nätti paikka mutta enemmän pidän kyllä Ravallosta joka on 7 km Amalfista ylös vuorenrinnettä sisämaahan. Siellä on myös vähemmän turisteja ja jotenkin sofistikoitunut ilmapiiri; johtuu varmaan klassisen musiikin festareista, joita siellä mainostetaan joka pylväässä.

Amalfinlahden kauneutta Ravellosta ihmeteltynä

Amalfinlahden kauneutta Ravellosta ihmeteltynä

Oppilaat olivat oikein tyytyväisiä viikon kielikouluun ja marssivat tyytyväisinä todistukset käsissään kiesiin josta suunnattiin palkinnoksi syömään herkulliset jäätelöt Nettuno -nimiseen jäätelöbaariin. Opettaja oli sitä erityisesti kehunut. Paikalliseen tapaan suoritin tuplaparkkeerauksen ts. tehdään toinen rivi oikeille paikoille pysäköityjen autojen viereen hätävilkut päällä. Ja lompsitaan hetkeksi hoitamaan asioita.

Viimeinen ilta sitten vielä täällä Eboli(a)ssa edessä kunnes suunnataan viikoksi kohti Albarobelloa josta olemme vuokranneet mökin viikoksi.

Tämä Eboli ja viereinen Battipaglia eivät tosiaankaan ole mitenkään luonnonkauniita alueita, lähinnä sottaisuuden takia. Lisäksi tien varressa parveilee aikalailla siirtolaisia jotka hieman lisäävät levottomuuden tuntua. Aidatut talot sitten muodostavat omat keitaansa, kuten tämä meidänkin.

Paikallista pikatietä kävellessä/ajaessa näkee noin puolen kilometrin välein soreita (ei pelkästään toki soreita) neitoja vetävät vermeet päällänsä. Seisovat siellä useita tunteja, lienevätkö juhliin menossa.

Ebolissa skarpataan

Ebolissa skarpataan, tai ainakin aikomus on

 

Asuntoa etsimässä paikan päällä Firenzessä

Joskus tammikuussa arpoi mielessään mitenhän asunnonhankinta tulee oikein menemään. Netissä tietenkin meilejä asunnonvälittäjille pää märkänä. Mutta onhan se asunto nähtävä, luonnollisesti. Valistuneiden kuulopuheiden mukaan, toisin kuin vaikkapa Suomessa, esimerkiksi keittiö voisi olla sellainen missä ei ole kuin putket törröttämässä seinässä. Keittele siinä sitten pastaa.

Lentojen etsinnässä kävi tuuri; Norwegianilta irtosi lennot Roomaan mennen tullen 130€. Finnairilla olisi saanut maksaa vähintään tuplat. Auton vuokraaminen Italiassa on edullista, keskiluokan menopeli neljäksi päiväksi vähensi lompakon painoa 114€, joskin otin siihen sitten lisäksi muutaman kymmenen euron välisarjan vakuutuksen. Hotelliksi sitten Romantik Hotel Mulino di Firenze. Hotellit eivät totisesti ole edullisia Firenzen välittömässä läheisyydessä.

Koitti sitten 14.5. ja eikun matkaan kevyin käsimatkatavaroin kädessä lista sisältäen tapaamistiedot kuuteen eri asuntoon neljän eri välittäjäfirman yhteystiedoin. Mitähän tästä tulisi.

Ensimmäinen kämppä oli Imprunetassa. Välittäjä päräytti pienellä autollaan keskustorille kunhan oli ensin rupateltu vähän puhelimessa. Talo sijaitsi valtavassa, jalkapallokentän kokoisessa ruokkoamattomassa puutarhassa. Sisäänpääsemiseksi piti availla useampi lukko ranteenpaksuisesta ketjusta. Talossa oli runsaasti tilaa, mutta yleisilme oli nuhjuinen. Keittiö olisi vaatinut ‘vähän’ laittamista.

keittioim

Keittiö vaatisi vähän viitsimistä

 

Toinen asunto oli Ugolinossa. Välittäjän tapasin parkkipaikalla Ugolino Golfin edustalla, hän pörhälsi paikalle skootterillaan. Talo oli keskellä kylää, rauhallisella paikalla. Piha oli pienehkö, mutta riittävä. Ei huonekaluja, mutta muuten perussiisti asunto, keittiö todella siisti. Tilaa todella paljon ja talo jotenkin persoonallinen. Ulkona iso kivinen grilli ja isohko terassi. ‘Tämä tuntuu nyt todella hyvältä’, ajattelin.

ugo

Seuraavaksi oli vuorossa ‘rustico’ lähellä Bagnoloa. Talo oli osa toista taloa, mutta omalla sisälläkäynnillä, parkkipaikalla ja pihalla. Välittäjä ei osannut sanaakaan englantia mutta omistaja, joka oli asuntoa esittämässä, puhui sitäkin enemmän ja oli särmikäs henkilö. Asuntoon kuului jonkin verran kaappeja, erittäin siisti ja moderni keittiö mutta asunto oli muuten kalustamaton. Joskin talossa oli sillä hetkellä vielä asukkaita ja he lienevät melko taiteellista porukkaa esineistöstä päätellen. Talosta avautui myös mukava maisema jota ryydittivät oliivipuut ja viiniköynnökset. Samaan pakettiin kuului ison uima-altaan käyttöoikeus. Talot olivat osa isompaa tilaa ja kuulemma elämä siellä yhteisöllistä. ‘Todella hyvä’, ajattelin.

bagnolo

Rustico, maisemaa ja kukkasia

 

Seuraavaksi olikin vuorossa kolmen asunnon kiertoajelu saman välittäjän kanssa.

Christinen kanssa oli sovittu tapaaminen Firenzen keskustaan. Firenzen keskustaan ei kannata lähteä ajelemaan ilman navigaattoria (mm. paljon yksisuuntaisia katuja), parkkipaikkoja ei ole juurikaan tarjolla eikä se ole muutenkaan hauskaa. Mieluummin jalkapatikassa, keskustan alue ei ole järin laaja, tai sitten taksilla. No, Christine löytyi kun ensin odottelin auton kanssa jalkakäytävälle parkkeeraamana puolisen tuntia. Itseasiassa Christinejä olikin kaksi; toisen kanssa olin keskustellut netissä ja toinen oli siksi mukana että osasi englantia …. hmmmm. No, oikein iloisia ja eloisia latinoihmisiä molemmat.

Ensimmäinen asunto olikin sitten, ei enempää eikä vähempää, vanha Medicien linna. Tai siis näin ainakin vihjattiin. Ja linnahan se olikin, netissä kuvista ei pystynyt päättelemään kohteesta oikein mitään ja kummallinen se olikin. Vanhasta linnasta oli muokattu 3-5 yksityisasuntoa. Puutarha oli jossain sadan metrin päässä, vähän hankalasti tavoitettavissa kun on tottunut siihen että pihalle pääsee kun avaa oven. Huoneet olivatkin sitten jotain ennennäkemätöntä; korkeutta osalla 5-6 metriä, freskontapaisia katossa ja pohja muutenkin hyvin toisentyyppinen kun mihin on totuttu. Kuitenkin sitten vähän kolkko, pimeä, jopa synkeä. Se taas johtui pienistä ikkunoista ja vähäisestä valon määrästä mutta myös osittain hieman kohteen nuhjuisuudesta. Aika …. erikoinen. Ei ehkä kuitenkaan juuri se unelmien asunto.

 

Makkari jossa korkeus riittää

Makkari, jossa korkeus riittää

Seuraavaksi ajelimme sitten päivän viidenteen kohteeseen. Piha oli pieni lämpäre talon edessä ja vieläpä hieman varjoinen ilman maisemaa. Asunto itsessään oli puoliksi kalustettu, hieman nuhjuinen (johtuen ehkä vanhoista huonekaluista ja siitä että seinät olisivat kaivanneet maalia) mutta ehkäpä pahimpana rikkeenä vain kolme makuuhuonetta. Sillä kyllä pärjättäisiin mutta vain äärimmäisessä hädässä. Huonekorkeutta riitti tässäkin asunnossa härmäläisiin mittoihin tottuneelle.

 

Takka ja olkkari

Takka ja olkkari

Kaksi edellistä kohdetta olivat no-no, tai korkeintaan jos-on-pakko, ja Christinet huomasivat lievää pettymystä olemuksessani. Lupaavasti seuraava asunto olisi ainakin isompi, mitä tulee makuuhuoneiden lukumäärään. Matkalla he ehdottivat että käytäisiin katsomassa kohdetta jossa kuukausivuokra on 5000€, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Ajelimme Cascianoon ja matkalla piti odotella sitten avaimia puolisen tuntia parkkipaikalla autossa istuen äkillisen sadekuuron jytistessä auton kattoon. Hikihän siinä alkoi tulla. No, sitten päivän viimeiseen kohteeseen. Klo 10 oli ollut ensimmäinen näyttö, sitä ennen olin ajellut jo 130 kilometriä appivanhemmilta, ja nyt kello oli 17.30 enkä ollut ehtinyt muuten olla joutilaana kuin lounaan parissa (kinkku+juustotäytteinen croissant ja capuccino=3,50€, hintataso aina välillä ihmetyttää), joten alkoi jo pikkuhiljaa ramaista ja ajatus kylmästä oluesta hotellin terassilla alkoi tuntua kovin houkuttelevalta.

Sitten portista sisään oven suuhun jossa käteltiin kaksi elämän ehtoopuolelle ehtinyttä mammaihmistä. Talo oli isohko, tyypillisen toscanlaisen keltainen. Sisään päästyäni huomasi todella että tilaa riittää. Lisäksi talo oli täysin kalustettu. Tyyli oli makuuni vanhanaikainen, mutta sopi hyvin talon ilmapiiriin. Jokaisessa huoneessa oli hieman eri värisävyt. Keittiö siisti, vessoissa kaakeli kiilsi eikä petivaatteilla näkynyt ryppyäkään. Huoneiden lukumäärässä menin jossain vaiheessa sekaisin mutta valokuvilta ne olivat jälkikäteen laskettavissa. Piha oli isohko, ylärinteessä oliivipuita, alapuolella pienempi piha josta toscanalainen maisema näkyi viiniköynnöksineen ja oliivipuineen. Hmm, aika kiva. Ehkä vähän kallis. Ai niin , ja uima-allas. Ja kuulemma pihalta näkyvät viiniköynnökset olivat sukulaisten viinejä ja asukkien sopi ostaa sitä huokeaan hintaan sekä muista paikallisia maataloustuotteita. Tässä vaiheessa alkoi otteluväsymys käydä niin pahaksi että himosin vain takaisin hotelliini. Christinet heittivät minut sitten parkkipaikalle jossa autonikin oli vielä tallella. Hämäännyyksissäni menin painelemaan auton kaukosäädintä väärän auton eteen ja sehän Christineja nauratti, muistivat paremmin kuin minä millä autolla pitäisi lähteä ajelemaan. Hotelli löytyi muutaman kilometrin päästä ja mukava sellainen olikin.

Talo toscanamaisemalla

Talo toscanamaisemalla

 

 

 

 

Muutto

Miten tilata muutto speksien ollessa: ei tiedetä mihin muutetaan, kuinka paljon on tavaraa ja milloin kamojen pitäisi olla siellä jossain. Aika isoja kysymyksiä varsinkin jos pitäisi muuttofirmalle yrittää vähänkään tarkempia speksejä selventää.

Kun tuota listaa muuttofirmoja sitten alkoi hyvissä ajoin heti vuodenvaihteen jälkeen soittelemaan läpi, kävi ilmeiseksi ettei asia taida niin kompleksi ollakaan. Toki firmat vaihtelevat yhden-kahden ukon firmoista suuriin isoja yrityksiäkin palveleviin yrityksiin. Tavaran määrää selvitettäessä esim. Niemi Oy lähetti kookkaan Excel työkirjan jonka avulla saattoi hyvinkin tarkkaan kalkyloida kuutiomäärät, kun taas osalta riitti suullinen selvitys esim. asunnon koosta ja mukaan lähtevistä huonekaluista.

 

Toisaalta taas tavaroiden toimittamisajallakaan ei ollut suurta väliä sillä tavaroita voi säilyttää tietyllä kuukausihinnalla, joka ei ole turhan tyyris, näppärästi muutamia kuukausia tai enemmänkin.

Sumealla logiikalla sitten päädyttiin tuohon Pegasus . Ajankohdat sovittiin niin että 15.6. tavarat haetaan ja sitten myöhemmin ilmoitetaan mihin ne viedään – ja milloin. Toki oli tiedossa että kohde on lähellä Firenzeä ja ajankohta heinä-elokuu. Tavaramäärästä sovittiin että sitä otetaan kyytiin niin paljon kun tavaraa riittää ja laskutus tehdään sitten toteutuneiden kuutioiden mukaan. Lisäksi pyydettiin pakkausapua eräille tavaroille (televisiotyyppiset hankalasti pakattavat härvelit) sekä kantoapua Suomeen jäävien tavaroiden liikuttamiseksi oikeisiin paikkoihin (joka ei sekään ollut selvää ennen kuin kesäkuussa).

15.6. sitten auto saapuikin ajoissa. Kontti oli todella iso ja sinne olisi mahtunut muutamankin perheen härvelit. Miehiä tuli paikalle 4-5 ja koko homma oli ohi noin kolmessa tunnissa. Laatikot ja muut esineet kirjattiin papereihin ylös. Kämppä tyhjänä (pl. Suomeen jääneet tavarat kahteen yläkerran huoneeseen), vähän likaisena näytti surulliselta ja hylätyltä. Mutta itse olin tyytyväinen, oli mukava lähteä huristelemaan kohti satamaa ja Saksaa. Vihdoinkin.

muuttolahto

Koko talo olisi mahtunut kyytiin

 

Monta viikkoa oli tavaraa sortattu roskiin meneviin, mukaan lähteviin ja jääviin, ja kyllä oli masentavaa nähdä minkälainen tavaramäärä sitä viisihenkiselle perheelle kehittyy vuosien virratessa. Kaatopaikalle vietävä määrä oli onneksi isohko ja koin onnea joka esineestä joka voitiin todeta poisheitettäväksi. Sinänsä irvokasta. Tämän ja isän kuoleman jälkeisen tavarahässäkän jälkeen on kyllä päähän (toivottavasti) jäänyt lukko että mitään turhaa roinaa ei enää osteta. Tätä uskoa ainakin yritän noudattaa.

Lasku muutosta tuli jo seuraavana päivänä ja huomautus sen maksamattomuudesta jo viikossa joten sekin toimi ripeästi.

Aikahyppäys heinäkuun loppupuolelle. Sitä ennen olin yrittänyt kysellä että voisiko tavarat toimittaa jo muutamaa päivää ennen sovittua ajankohtaa (1.8.), sillä omistaja oli sanonut että sisään voi muuttaa jo vaikka 28.7. Tähän tuli vastauksena että tarkkoja päivämääriä ei osata vielä sanoa. Päätettiin sitten että olkoot 1.8., niin ei tule mitään hässäkkää jos ei sitä näinollen pysty hyvissä ajoin varmasti muuttamaan. Viikkoa ennen sovittua tavaroidentoimituspäivää tiedustelin muuttofirmalta että mihinköhän aikaan tavarat ovat tulossa. Vastauksena oli että siitä sitten tiedotetaan tarkemmin saksalaisen alihankkijan toimesta. Ajattelin että olisihan asia mukava tietää etukäteen mutta mennään nyt sitten näin jos tämä on tapa toimia.

Muuttopäivän aamu valkeni ja piti oikein herätä ajoissa ihmettelemään josko tavarat ilmestyisivät pihalle. Hiljaista oli. Kilautin toimittajalle joka ihmetteli että kyllä siitä olisi pitänyt ilmoitus tulla. Lupasi soitella piakkoin uudelleen ja selvitellä tilannetta. Kymmenen minuutin kuluttua tuli puhelu Saksasta jossa sanottiin että tavarat ovat siellä (oletin että jossain Pohjois-Saksassa) ja että tavarat ehkä saataisiin toimitettua perille seuraavan viikon perjantaina. Siis mitä – ainakin kuusi päivää myöhässä! Alihankkija ei osannut sanoa asiaan sen kummempaa, välikäsi kun oli, tavarat olivat siellä, myöhässä, minkäs teet.

Seuraava soitto sitten tuli maanantaina 3.8. mutta olin silloin iloisesti unten mailla. Sähköpostiin oli tullut asiallinen viesti ja kyselyitä aiheesta. Sovittiin että tavarat olisivat perillä jo tiistaina eli seuraavana päivänä. Viestissä kyseltiin että oliko ok että toimitus tulisi yhden kaverin tuomana. Tilanne parani merkittävästi.

Seuraavana aamuna sitten italiankielinen kaveri toi tavarat pihaan. Vähän jännitettiin mahtuisiko auto portista sisään; kyse ei ollut mistään Mordorin porteista ja paikalle johtava tiekin oli kapea jossa oli varmasti vaikea autoa käännellä. Hyvinhän se siitä änkesi sisään. Kaveri soitti edellisenä päivänä että pyytäisimme paikallisia auttamaan tavaroiden kannossa. Lähtisivätköhän omistajan täti-ihmiset roudaamaan laatikoita? Meidän ajatuksena oli ollut että toimittava muuttofirma kantaa tavarat sisälle osoitettuihin paikkoihin, mutta tällä kertaa kävi niin että saimmekin itse muutaman tunnin hikisen aamujumpan. Muuttojamppa toki nosteli tavarat autosta lavan etuosaan josta ne sai sitten helposti roudattua sisätiloihin. Pitkään jatkunut rapsakka superhelle oli saanut sen aikaan että pääsääntöisesti ei viitsinyt paitaa päällänsä pitää mutta eihän sitä nyt kehdannut huhkia ilman rihmankiertämää; muutamassa minuutissa paita oli niin likomärkä että sitä puristamalla olisi voinut ruusut kastella. Homma hoitui sitten tällä tavoin ja sitten vaan pikkuhiljaa tavaroita purkamaan. Hieman parantamisen varaa jäi toimitukseen.

tulomuutto

Onneksi ‘vain’ tämä verran tavaraa, eikä tämäkään täynnä.

 

Asuntoa etsimässä netissä

Koulu tuntui isoimmalta jutulta alunperin suunnitelmissa ja oli oikeastaan lukkona koko asian toteuttamisellekin: kuka nyt jaksaisi roudata kolmea vastaanhangoittelevaa lasta uuteen ympäristöön irti vanhoista kavereista ja jossa puhutaan vielä käsittämätöntä mongerrusta.

Toiseksi vaikeimpana alunperin mietti sitä kuinka paljon tulee säätöä eri viranomaistahojen kanssa ja kävihän tietty mielessä että mitä yllätyksiä piilee asunnon hankkimisessa. Puhutaanpa siitä nyt hieman tässä kirjoituksessa.

Samanoloisia asuntoportaaleja löytyy Italiasta kuin Suomestakin, esim. tuo: Immobiliare.it ja tuo: http://www.casa.it/affitti

Aloittelin asunnon surffailun jo helmikuussa ja maaliskuussa aloin lähettelemään tiedusteluja välittäjille. Aluksi etsiskelin vain koulun välittömästä läheisyydestä mutta pian totesin että laajennetaanpa sädettä niin haaviin jäisi vähän useampi lukaali. Immobiliare.it -sivustolla on näppärä karttatoiminto, jolla voi piirrellä hiirellä mieleisensä suorakulmion jonka rajaamalta alueelta sitten hakuparametreillä asuntoa haetaan. Koulu on Imprunetassa ja allaolevasta kartasta voi sitten arpoa mitä kuntia alkaisi rajaamaan mukaan.

firenze-comuni-750

Firenzen kunnat

Kokeilun vuoksi lähetin muutaman viestin testatakseni miten homma alkaisi etenemään. Vastauksia ei ensimmäisiin varovaisiin tiedusteluihin ilmennyt. Mielessään sitä pohti oliko vierailuajankohta liian kaukana (kyselyt tein helmikuussa ja toukokuussa oli tarkoitus mennä paikan päälle), oliko englanti väärä kieli, toimivatko järjestelmät ollenkaan, käyttäydyinkö jotenkin omituisesti vai oliko kyseessä jotain mitä en edes voinut aavistaa.

Italiassa paikan päällä

Tämä on vielä näkemättä, mutta Italian konsulaatista tuli asiaan alustavat ohjeet (consolato.helsinki@esteri.it):

  • Dichiarazione di presenza in Italia – tulee suunnistaa paikalliselle poliisiasemalle kertomaan millä asioilla sitä ollaan. Tässä kohtaa on hyvä olla paperit paikallisesta koulusta, sukulaissuhteista kertova maistraatin todistus (katso erillinen blogi) sekä todistus että finanssimielessä ei olla ihan persaukisia. Tässä kohtaa apuja tuli myös Rooman Suomen suurlähetystöstä (http://www.finland.it/public/default.aspx?culture=fi-FI&contentlan=1) Kysäisin tästä nimenomaisesta todistustaakasta ja avulias henkilö (en laita tähän henkilöiden nimiä, varsinkaan avuliaiden) kaiveli seuraavan linkin Citta di Firenze takaa sellaisen tiedon että vuonna 2012 rahaa pitäisi olla todistettavasti tilillä 5577€. Saa nähdä miten tuo sitten todistellaan.
  • Richiesta iscrizione Anagrafe a Comune cittad UE – seuraavaksi lampsitaan kunnantoimistoon yrittämään rekisteröidä perhe kunnan asukeiksi. Tässä on suureksi avuksi Kela-EU -kortti, joten tuo kannattaa taskuun jo hyvissä ajoin varata.

 

Maistraatti

Rooman lähetystöstä vinkkasivat ystävällisesti että varmuudeksi kannattaisi perheellisen hankkia maistraatista todistuksen sukulaisuussuhteista. Ja että Helsingin maistraatista saisi sellaiset vieläpä italiaksi. Siihen kuulemma kannattaisi hankkia myös apostille http://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/julkinen_notaari/Apostille-todistus/ .

Ei, en tiennyt mikä on apostille, mutta kvg -on paras tietosanakirja mitä ihmiskunta on keksinyt.

Soitto maistraattiin, tilaus sähköpostiin, muutama iterointi mitä tarkalleenottaen haluttiin ja homma oli sillä selvä. Kuittauksen asiasta sähköpostiin ja kotiin toimitettiin paperit muutamassa päivässä laskuineen. Näin sitä pitää.