Salernon kielikoulussa

21.6. saavuimme Salernoon ajettuamme anoppilasta n. 500 km etelään.

Miksi Salernoon?

Palaamme aiheeseen: mistä kielitaitoa lapsille. Talvella mietittäessä että miten jo kesällä voisi lasten kielitaitoa koittaa petrata, oli yhtenä vaihtoehtona nuorille/lapsille tarjottava kielikoululeiri. Niitä ei pilvin pimein juuri tällaiseen tarpeeseen tuntunut löytyvän kuukkelillakaan, mutta loppujen lopuksi sitten päädyimme tähän toimijaan: Accademia Leonardo ja tarkemmin tähän kurssiin: kakruille italiaa . Tiedusteluihin kurssin yksityiskohdista vastattiin selkeällä suomen kielellä, homma oli helpompaa kuin mitä olisi kuvitellut. Varaus tehtiin yhdeksi viikoksi, maksettiin etukäteen ja jäätiin jännäämään että mitähän tällä rahalla sitten kesällä tulee saamaan.

Ja sitä oltiin nyt sitten tultu todentamaan. Hotelliksi valikoitui huoneistohotellityyppinen ratkaisu joka on vähän kaukana Salernosta (24 km) mutta onpahan sitten tilaa vetää henkeä. Hotellia ei tahtonut navigaattorille löytyä sitten millään, mutta tarkoilla koordinaateilla se sitten löytyi. Omistaja odottelikin jo tiellä jotta löydettiin oikea portti. Ympäröivä alue ei suorastaan ole idyllinen, kaunis maalaismaisema vaan ruuhkainen, täyteen rakennettu roskainen rantajatkumo Salernosta. Lukollisten porttien sisältä sitten löytyy siisti, hyväkuntoinen ja vähintään kelvollisesti varusteltu asunto (yläkerta kuvassa näkyvästä talosta) jossa on yhteiskäytössä uima-allas. Onneksi muissa asunnoissa ei ole tällä hetkellä asukkeja joten ruuhkaa ei altaalla ole.

Salernon huoneistohotelli

Salernon huoneistohoteli

Ensimmäisenä aamuna sitten ajelimme kohti kielikoulua. Herätys oli 6.50, ihan kun olisi palattu synkeään talveen ja normiaamuun. Paitsi että aurinko jo paisteli ja lämpötila huiteli 22 asteent tietämissä. Oli vaikea arvioida kuinka kauan matkaan saattaisi kulua joten päätettiin startata ajoissa. Porukkaa näillä turuilla asuu melkoisesti, liikenne on hurjaa, säännöistä ei juuri välitetä ja muutenkin tuntuu että se menee ensin joka on vähiten pelokas tai viinihuuruissa. Samalla kun liikenne muuttuu villimmäksi etelään päin mentäessä, tuntuu että ihmisten koko lyhenee ja tukat muuttuvat mustimmiksi, paksummiksi ja kiharemmiksi. Liikenteen rytmiin kannattaa totuttautua eikä pelästyä autottomaksi jos on tottunut pelkästään suomiliikenteeseen. Peileihin pitää vilkuilla joka suuntaan; jostain vilahtee mopedi, mummo saattaa sännätä kaupan edestä, kaistoista ei ole niin väliä, välillä ei valoistakaan, etuajo-oikeus on vain hämärä käsite, 50:n nopeusrajoitusalueella voidaan posotella satasta tai enemmänkin, eritoten pää pitää pitää kylmänä. Ja jarrut kannattaa pitää erityisen hyvässä kunnossa.

Kielikouluun ajo kesti sitten loppujen lopuksi 40 minuuttia. Käytännössä reitti oli suoraa tietä hotellista Salernon pohjoispäähän, joskin viimeiset kilometrit tietenkin jokseenkin ruuhkaissa meiningeissä. Aikamme haahuiltua mainitussa osoitteessa, Accademia Leonardon kylttikin sitten löytyi erään sisäänkäynnin luota. Neljännestä kerroksesta löytyi varsinainen kielikurssikeskus jossa odottelemassa kielikokeita oli pari ilmeisesti Afrikan suunnalta tullutta kaveria. En tiedä miten kieltä opetetaan ihmisille jotka eivät osaa kirjoittaa eivätkä lukea, lienee mielenkiintoinen joskaan ei tuntematon haaste täällä. Yhteystietomme löytyivät, paikalle tuli nuori naishenkilö kertomaan englanniksi mistä on kysymys, miten homma etenee ja kaikenlaisia yksityiskohtia. Lapset saivat kassit, kynän ja myöhemmin erikseen oppikirjat. Muita naperoita ei sitten tähän ryhmään ollut ilmoittautunutkaan joten yksityisopetusta oli tiedossa. Itse opetustunnit ajoittuvat ajalle 9-13 jonka jälkeen oli erikseen vielä järjestettyjä retkiä. Tiistaina oli retki Castello di Arechiin joka sijaitsee kaupungin yläpuolella vuorenrinteellä. Sieltä on oivat näköalat ympäröivälle alueelle. Keskiviikkona olisi ollut vuorossa kaupunkikierros mutta päätimme järjestää oman retken ja suunnata ihmettelemään Pompejin tuhoutunutta kaupunkia. Torstaina tulee olemaan vuorossa retki majapaikkamme vieressä olevaan AquaFarmiin. Eipähän tarvitse ajella edestakaisin kylille lapsia hakemaan, vaan köllötellä vaikkapa altaalla kirjallisuutta ahmien ja poimaista heidät sitten kylvetettyinä tuosta parin sadan metrin päästä kunhan opskarit soittavat. Inhottavaa ei ole myöskään se että helteinen keli, vieressä lilluva raikas uima-allas ja hitaasti kuluva aika sopivat erityisen hyvin skumpplasillisen kanssa yhteen.

Accademica Leonardo

Accademica Leonardo

24.6.

Iltapäivällä haettiin lapset ja kaahattiin noin kolmenkymmenen kilometrin päähän ihmettelemään Pompeijia. Lue Wikipediasta Pompeijista. Yksi kummallisimmista paikoista jossa olen käynyt; yli 2000 vuotta sitten aika pysähtyi Pompeijissa, ja muutamassa muussakin lähikaupungissa, kun Vesuvius ärähti pahanlaatuisesti ja sylki suustaan tulta, kiveä ja myrkkykaasuja. On kiehtovaa kävellä muinaisen kaupungin katuja ja pohdiskella minkälaisia ihmisiä siellä asui, mitä olivat juuri tekemässä ja mitä ajattelivat elämästä. Mitkä ajankohtaiset asiat heitä vaivasivat. Mitkä ilahduttivat.

Turistilaumat kansoittavat paikkaa ja voin vain kuvitella minkälaista säpinää kaupungissa on heinä- ja elokuussa, rasitteena vielä paahtava helle. Paikalle matkustaville muistutan että hinnat ympäröivissä ravintoloissa ovat sitten noin kolminkertaiset normihintoihin; viiden hengen perhe söi normipastat, pizzat, limut ja oluen noin 100 € hintaan.

Pompeijin kylän raitti

Pompeijin kylän raitti

 

26.6.

Tänään oli sitten kielikoulun päätöspäivä. Sillä aikaa kun lapset paahtoivat (näin toivon) opin ahjossa, suuntasimme Salernosta hieman pohjoiseen Amalfin rannikolle. Siellä kohteena oli ensin Amalfin kylä. Tie sinne on hiuksia raastavan kapea eikä hommaa helpota yhtään jos on ratissa isohkon farmarin syövereissä. Välillä oikea ovenkahva viisti kallioseinää ja vasen oli millin päässä toiseen suuntaan ryömivän kohtalotoverin menopelistä. Perillä Amalfissa sitten parkkipaikka löytyi kylän toiselta osittain meren päälle rakennetulta betonikannelta jonne joutui myös puikkimaan kapeista koloista. Kylä on sitten täynnä turisteja jotka suhaavat pitkin pääkatua. Nautimme capuccinot ja vaniljakreemellä täytetyn croissantin tutkaillen ohi käveleviä turistilaumoja. Hintataso oli täälläkin jotain ihan muuta kuin ei-turistirysissä. Kun Salernossa saa pari cappuccinoa, parit croissantit ja tilkan vettä neljällä eurolla, täällä sai maksaa em. ostoksesta 9€. Eihän tuo nyt ketään kaada, mutta melkoinen ero prosentuaalisesti. Hassua muuten että Hesarissa pari viikkoa sitten seliteltiin miksi espressot ja capuccinot maksavat Suomessa niin paljon (4€->); syynä on kahvin tekemiseen liittyvä suuri työmäärä. Täällä siis normikupin hinta on 0,80-1€ ja työmäärä ihan sama. Tosi JuhlaMokkaa ei taida saada mistään, jos sitä nyt joku haluaisi.

Lähtiessä Amalfista sai vielä yksisuuntaisella kadulla peruutella pariin kertaa bussin tieltä sentti sentiltä, kyllä siinä vähän hiki lensi vaikka ilmastointi puhkui täysillä. Amalfi on oikein nätti paikka mutta enemmän pidän kyllä Ravallosta joka on 7 km Amalfista ylös vuorenrinnettä sisämaahan. Siellä on myös vähemmän turisteja ja jotenkin sofistikoitunut ilmapiiri; johtuu varmaan klassisen musiikin festareista, joita siellä mainostetaan joka pylväässä.

Amalfinlahden kauneutta Ravellosta ihmeteltynä

Amalfinlahden kauneutta Ravellosta ihmeteltynä

Oppilaat olivat oikein tyytyväisiä viikon kielikouluun ja marssivat tyytyväisinä todistukset käsissään kiesiin josta suunnattiin palkinnoksi syömään herkulliset jäätelöt Nettuno -nimiseen jäätelöbaariin. Opettaja oli sitä erityisesti kehunut. Paikalliseen tapaan suoritin tuplaparkkeerauksen ts. tehdään toinen rivi oikeille paikoille pysäköityjen autojen viereen hätävilkut päällä. Ja lompsitaan hetkeksi hoitamaan asioita.

Viimeinen ilta sitten vielä täällä Eboli(a)ssa edessä kunnes suunnataan viikoksi kohti Albarobelloa josta olemme vuokranneet mökin viikoksi.

Tämä Eboli ja viereinen Battipaglia eivät tosiaankaan ole mitenkään luonnonkauniita alueita, lähinnä sottaisuuden takia. Lisäksi tien varressa parveilee aikalailla siirtolaisia jotka hieman lisäävät levottomuuden tuntua. Aidatut talot sitten muodostavat omat keitaansa, kuten tämä meidänkin.

Paikallista pikatietä kävellessä/ajaessa näkee noin puolen kilometrin välein soreita (ei pelkästään toki soreita) neitoja vetävät vermeet päällänsä. Seisovat siellä useita tunteja, lienevätkö juhliin menossa.

Ebolissa skarpataan

Ebolissa skarpataan, tai ainakin aikomus on