Kuubassa 200 vuotisjuhlat 18.11.-2.12.2016

Mukana neljän keski-ikäistyneen kolhon lisäksi yksi märkäkorva oppimassa ikämieheksi.

 

Havanna

Saavuimme noin tunnin aikataulusta edellä Jose Martin kentälle. Ilta oli jo pitkällä, joten laskeutuessa ei saanut oikein selvää kuvaa mihin oltiin tultu. Aikainen saapuminen oli ilmeisesti yllätys lentokenttähenkilökunnalle, sillä lähes tyhjältä kentältä ei löytynyt parkkitilaa Air Francen jättiläiselle ennen kuin 40 minuutin odottelun jälkeen. Sen jälkeen jonoteltiin huolella sekä viisumitarkastukseen ja käsimatkatavaroiden läpivalaisuun. Tunti taisi mennä siinä jupakassa, matkalaukku sitten saapuikin niillä main kun noista rutiineista oltiin läpi päästy. Seuraavaksi sitten rahaa vaihtamaan. Ulkona olevien rahanvaihtokioskien edessä olikin sitten varsin pitkät jonot. Katselin ihmeissäni sinne tänne ja siinä samassa paikalle tuli kaveri tarjoamaan taksikyytiä. Sanoin että mikäs siinä, mutta rahaa olisi hyvä saada ensin taskut täyteen. Hän neuvoi auliisti toiseen kerrokseen jossa olisi myös rahanvaihtotiskejä ja miltein kädestä pitäen saattoi sinne. Toisen tiskin edessä ei ollut ketään, joten sinne. Ketään ei kuitenkaan näkynyt missään ja pienen huhuilun jälkeen lähdin haahuilemaan kerrosta toiseen suuntaan ja siellä sitten näkyikin toinen tiski jonka edessä oli kymmenisen ihmistä. Siinä sitten odoteltiin aikamme eikä mitään tapahtunut. Joku lähti keskeltä pois sanomatta sanaakaan. Aikani hikoiltuani ja hieman tuskastuneena pysähtyneeseen tilanteeseen menin kysymään tiskiltä että mikä meininki ja vastauksena oli että ’technical problems’. No, ei muuta kuin takaisin ulos pitkän jonon perään. Tunti siinä vierähti ja sitten oli läjä cucceja taskussa. Taksisuharit änkesivät taas tarjoamaan palveluksiaan ja jokuhan niistä oli otettava. Hetken kuluttua tuli sitten äijän soittama kulkupeli paikalle ja ei muuta kuin kamat sisään ja asiakas takapenkille. Hieman yllätti kun kuskin viereen istahti taksimatkan myynyt suhari. Siis oikein kaksi kuskia. Alkoi tuntua siltä, että kohta turistia koijataan ja kaivelin kännykän karttasovelluksen esille jotta näen lähdetäänkö edes hotellille päin. Kuulin sitten muilta kavereilta tekstarilla, että tällainen parivaljakko edessä ei ollut mikään poikkeus.

20161119_104506

Havannan hotellin edessä torilla

Perille päästiin pimeän esikaupungin halki ajettua ja hotellikin löytyi kun vähän aikaa matkalaukkujen kanssa pyöriskelin ihmetellen ilmansuuntia. Alkuperäinen hotellimme oli vaihtunut yhdeksi yöksi viiden tähden hotelliin, sillä edellisessä olivat sähköt simahtaneet. Majapaikkojen vaihto ja tiedonkulku toimivat oikein hienosti ja tämä hotelli oli hyvin mielenkiintoinen kokemus. Ei mitään luksusta mutta vanhaa patinaa, korkeita huoneita ja kitchiä. Ja parveke suoraan isolle aukiolle josta turistit kyseistä rakennusta taajaan kuvasivat. Siinä oli hyvä patsastella ja tulle ikuistetuksi moneen muistikorttiin.

20161121_094852

Rantadrivella kelpasi kävellä rauhassa

Seuraavana päivänä haahuilimme pitkin kaupunkia aloittaen rantakadulta (https://en.wikipedia.org/wiki/Malec%C3%B3n,_Havana). Kuvauksellinen lähtökohta. Yleisilmeeltään vanha kaupunki oli ripaus vanhaa dekadenssia, ex-komeita koristeellisia taloja, rapistunutta ulkopintaa, tietöitä, kuoppia, pölyä. Ei ehkä kehitysmaafiilis mutta ei paljon puuttunutkaan. Toisaalta alueelliset erot olivat isoja, toisella puolella kaupunkia oli huomattavan modernia, ihan kuin mistä tahansa eurooppalaisesta-pohjoisamerikkalaisesta kaupungista. Aina kun istahti baariin huuhtomaan kurkkua ja kuivattelemaan märkää paidanselkää pärähti paikalle 3-5 henkinen rymyryhmä soittamaan cuantanameraa. Melkein.

wp_20161119_14_27_21_pro

Mikä kappale?

20161119_121752

Cafe Parisin palvelu ei vakuuttanut mutta sijainti oli hyvä

Kun aika Havannassa oli tullut täyteen muutaman reippaan illanvieton jälkeen (jälkeen jäi mm. ’Mikkihiiri merihädässä’, synttäriskumpat, ohjattu kapakkakiertue), istuimme kollektiivitaksiin kohteena Trinidad. Jakauduimme kahteen eri henkilöautoon koska viiden hengen porukka ei ole optimi tällaiseen matkustustapaan. Oma kahden hengen joukkueemme lähti hakemaan kanssamatkustajia lähihoodeilta. Odottelimme puolisen tuntia talon edessä asian edistymistä. Lopuksi sisään kömpi brittiläinen nuoripari. Vihdoin matkaan. Ensimmäinen puolisko matkasta oli moottoritietä ’autopista’ jota kaahasimme talla laudassa, paljoa muuta liikennettä ei näkynyt. Kuski teki silti tiukkoja väistöliikkeitä tämän tästä johtuen siellä täällä olevista isohkoista koloista tiessä. Ne piti tietää ainakin jossain määrin etukäteen sillä sillä vauhdilla niihin ei olisi kaikkiin pystynyt reagoimaan. Matkalla kohtasimme joitakin rundeja pyörineen Mersuvanin joka oli melko ehjä, mutta kyytiläisistä en menisi takuuseen. Asian selvittely oli vielä kesken. Kuskimme sanoi, että kuljettajana on ollut turisti, sillä paikalliset eivät tuollaisia virheitä tee. Sen jälkeen aloinkin tuijottamaan koko ajan yhä enemmän jäykistyen tulevaa liikennettä varsinkin kun moottoritie pian loppui ja lopputaipale oli kaksikaistaista väylää. Kaikkien ohi mentiin, oli kyseessä sitten konikyyti tai ärhäkämpikin peli. Välillä vähän käytiin pientareellakin. Toisella porukalla oli ollut vielä tiukempaa meininkiä. Siinä kohtaa olisi maistunut rommihuikka mutta epähuomiossa oli jäänyt puteli pakkaamatta reppuun. Vähän alkoi myös takapuoli puutua kun istuimme kuin sillit purnukassa takapenkillä kolmistaan nuoren parin kanssa ja lisäksi rexona alkoi antamaan pikkuhiljaa periksi luonnolle.

wp_20161119_14_19_32_pro

Havannan keskustassakin aika pysähtyy

20161126_175435

Minkäköhän noista valitsisin?

20161120_152336

Kukas se siellä talon seinämällä komeilee

Trinidad

Neljän tunnin kaahailun jälkeen pääsimme vihdoin perille. Ilta oli jo pimennyt, meri hieman loisti kauempana mutta muuten ei näkynyt kuin hotellin valot. Pienen säätämisen jälkeen lähdimme sitten matkalaukkujen kanssa kohti huonetta. Löydettyämme sen apumiehen avustuksella avainkortti ei suostunut toimimaan. Kokeilin kahvaa ja ovihan aukesi suuremmitta ongelmitta. Pieni ongelma oli kuitenkin edessä; suihkusta tuli pyyhkeeseen kääriytynyt keski-ikäinen naishenkilö hieman huvittunut ilme kasvoillaan. Ei siis kirkumista, pelästymistä eikä nyrkiniskua. Peräännyimme kuitenkin sivistyneinä ihmisinä anteeksipyydellen ja marssimme takaisin respan juttusille. Asiaamme hoitanut neitokainen taisi olla vähän väärällä alalla, sillä tästä ilmeisesti turhasta narinasta alkoi niskan nakkelu, turhautunut tuhahtelu ja edestakaisin ravaaminen. Vieressä ollut rauhallisempi mieshenkilö otti asian hoitaakseen, soitteli sinne tänne ja naputteli konetta aikansa. Lopulta sitten taas lähdettiin, tällä kertaa löytyi tyhjä huone. Suihku siellä ei tosin toiminut koko aikana. Tai tuli sieltä hieman haaleaa vettä samanlaisella paineella kuin vanhalta mieheltä. Kavereilla kävi parempi tuuri; heidän huoneessaan oli paineen lisäksi lämmintäkin vettä. Bideekään ei meillä toiminut, mutta ei ihmekään, sillä sitä ei ollut edes kytketty vesijohtoverkkoon. Muuten huone oli ihan siisti, joskin tylsähkö siihen nähden mitä oli odottanut.

wp_20161125_09_09_20_pro

Brisas hotelli Trinidadissa, kellotapulista näkymä

Hotelli oli inclusive joka todella tarkoittaa sitä. Kaikki on ilmaista. Koko ajan. Se on näppärää, rahat voi jättää hotellihuoneeseen ja elämän iloista voi nauttia kohtuudella tai kohtuuttomasti. Ruuan määrää on vaikea säädellä, kun kaikkea pitää vähän maistella, ja paino lähtee räjähdysmäiseen nousuun vähäisen liikunnan avittamana. Ja kaipa siihen nesteetkin hieman vaikuttivat.

wp_20161123_12_06_48_pro

Entisiä sokeriruokopeltoja niiltä ajoilta kun Neuvostoliitto niistä kuusinkertaista ylihintaa maksoi Trininadissa

Ensimmäinen päivä lähti hienosti käyntiin kun klo 7 pärähti moottorisaha laulamaan parvekkeen alla. Tai ehkä 20 metrin päässä. Piti näet palmuista vähän lehviä karsia juuri sillä kellonlyömällä. Aamu aamulta moottorisahapeijooni siirtyi kauemmas ja kauemmas ja kolmantena aamuna ääni ei enää saanut hampaita tärisemään.

Mitään suurempaa suorittamista ei ollut tarkoitus tehdä, mitä nyt altaalla ja meren äärellä maattiin ja iltaisin korttia pelattiin sekä musiikkia huudatettiin matkakaiuttimista. Palloa olisi ollut kiva pelailla meren äärellä mutta sellaista luksustuotetta ei mistään löytynyt. Kaupoissa ei tietenkään myyty mitään ranta-aiheista, lieneekö syynä ollut markkinatalouden puute kun asiakas ei ole kuningas vai mikä ajatusvinoutuma. Rantaleluja oli luvattu hotellin esitteessä mutta kun niiden perään kyseltiin niin tuloksena oli ikikieriö, ’Bermudan kolmio’, välillä respa, manageri ja ’joku rannalla’. No, voihan sitä rantaakin taapertaa edestakaisin.

wp_20161123_13_09_02_pro

Trinidadin katuja tallailemassa

Mutta ei Trinidadin biitseille asti olisi kannattanut autossa neljää tuntia pelätä pelkästään noiden norminautintojen takia; http://whc.unesco.org/en/list/460. Hotellilta tilasimme taksin sekä matkaoppaan joka kuulemma osaisi hyvin englantia. Ja kylläpä osasikin; tarinaa puski sellaisella vauhdilla koko muutaman tunnin kestäneen yhteisvaelluksen ajan, että osa asioista, anekdooteista ja sanoistakin jäi joko kuulematta tai ymmärtämättä. Oppaamme kertoi olevan entinen yliopiston englannin kielen professori. Kenties näin, kieli ja tarinankerronta kyllä luistivat. Hän sanoi, että kun Kuubassa pääsääntöisesti maksetaan kaikille saman verran, niin on kannattavampaa toimia oppaana kuin opettajana. Opettajat eivät varmaan saa tippiä. Moni Suomessakin haikailee tasaisempaa tulonjakoa, Kuuba on niissä teoriassa paratiisi. Kannattaa käydä tsekkaamassa miten paratiisi toimii käytännössä. Kävimme oppaamme kanssa läpi jokaikisen katukivetyksen ja ikkunapuitteen, niihin kaikkiin liittyi joku tarina alkaen merirosvoista päätyen Bremeniin. Kurkimme sisään avoimista ikkunoista, joka kuulemma on kohteliasta ja haluttavaakin. Lopuksi nautimme keskinkertaisen päivällisen ’huippu’ravintolassa jossa aluksi kuuntelimme cuantanameraa.

20161123_145419

Näkymää Trinidadin säilöttyyn keskustaan

20161123_132544

Kurkistus ikkunasta sisään. Siistiä on. Muuten tuskin olisi akkuna aukikaan…

Välillä kävimme hotellissa venyttelemässä ja illalla palasimme takaisin kylille tutkimaan Trinidadin yöelämää. Istuskelimme muutaman tunnin Beatlesravintolassa, jossa teema oli jokaisena iltana sama; rock’n rollia ja Beatlesia livenä. Show olikin varsin viihdyttävä, varsinkin kitaristin soolot ja Nirvanan coverit upposivat ja fiilis nousi kattoon. Sen jälkeen kävimme vielä tutkimassa diskon ja muutaman baarin mutta mitään kummempaa ei sieltä löytynyt kerrottavaa, turisteja ja normimenoa. Takeaway rommipullo (0,75l)juurisulkeutuvasta ulkobaarista maksoi 6 cuccia, joten ei juomiinkaan saanut paljon rahojaan törsättyä.

wp_20161123_15_04_13_pro

Trinidadin keskusaukio

Kuubalaisiin sikareihin tuli matkan varrella tutustuttua yllättävänkin intensiivisesti. Oma ajatus oli, että ne ovat turhan ärhäköitä kun jotkut pikkusikaritkin tuntuvat turhan tujuilta. Kyse on ihan eri tavarasta. Paksua ja pitkää pötköä voi poltella huolella vaikka puolisen tuntia, yksin tai porukalla. Parhaimmilla sikareilla palaminen oli tasaista, maku miedohko, pehmeää ja todella miellyttävää. Joka paikassa näitä pötkylöitä kaupattiinkin, lähinnä kadulla, mutta parhaat löytyivät valtiollisesta kaupasta ostettuina.

20161123_230607

Beatlesbaarissa kitara saa kyytiä

Casa particulare, Santa Clara ja Fidelin kuolema

Matkaoppaissa yksimielisesti suositeltiin yöpymistä casa particulareissa. Perusteluina yksinkertaisesti laatu ja hinta verrattuina hotelleihin. Kyse on yksityisomisteisista majoituspalveluista tyyliin bed and breakfast (https://en.wikipedia.org/wiki/Casa_particular). Omat ennakkoluulot olivat niin vahvat, että ajattelin josko olisi parempi ottaa varman päälle ja varata aina hotelli. Ettei käy niin että makailee etäisesti sänkyä muistuttavan peltirotjakkeen päällä, torakoita varisee yöllä katosta yöllä naamalle, rotat järsivät varpaita ja naapurihuoneesta kuuluu römisevä kuorsaus. Aamulla voi sitten todeta, että lompakko ja sandaalit ovat vaihtaneet omistajaa. Kuinka väärässä olinkaan.Tähän samaan asiayhteyteen voi mainita sellaisen mainion muualla jo hyvin harvinaisen piirteen kuin varkaitten vähäisyys. Todellakin, olisiko pitkä kovan kurin kausi, yhteisöllisyys vai joku muu selittävä tekijä sille että taskuvarkaita ei ole ja tavarat saavat olla rauhassa. Rannalta voi kuulemma joku joskus sandaalit varastaa. Toivottavasti tämä piirre ei häviä muuttuvassa Kuubassa.

Kun mietimme etenemistämme Trininadista Santa Claraan, ei meillä ollut mitään tietoa majoittumisesta. Sitten kun vihdoin internet vähän aikaa suvaitsi toimia, ei sinä ajanhetkenä sieltä löytynyt minkäänlaista majoitusta. Apuun astui asuinhotellissamme päivittäin majaileva valtiollisen matkatoimiston rouva, joka kilautti meille välittömästi ’hyvän’ (itsensä kuvailemana) casa particularen murheemme hänelle esitettyämme. Samalla sovittiin myös kuljetus. Kolmelle jäsenelle hinta oli 60€, matkaa noin 100 km. Kaksi jäsentä varasi hotelliyöt viiden tähden hotelliin Varaderoon yhden jäsenen ollessa kylddyyrisempi haluten Vinalesiin Havannan kautta.

20161126_141704

Casa particularen mukava kattoterassi

Hyvästelimme kaksi ystäväämme, joilla oli ilo lähteä nauttimaan suomalaisista vuodenajoista meitä muita joitakin päiviä aiemmin. Santa Claraan oli matkaa 90 km ja reitti oli kaunista vuoristoista reittiä, vähän niin kuin Apenniineilla mutta trooppisemmalla kasvustolla varustettuna. Perille saavuttaessa pysähdyttiin ottamaan kuva Che Guevaran muistomerkistä joita tulisimme paljon kohteessamme näkemään enemmänkin. Itse asiassa Keijon komeaa naamaa näkee pitkin Kuubaa kyllästymiseen asti. Välillä mieleen hiipii ajatus että kun on vuodesta 1959 hoettu Chen ja Fidelin ylivoimaa, voisiko joskus jollekin tulla välillä jotain muutakin mieleen. Ehkä se on vain ollut kiellettyä ja epäsopivaa. Santa Claran kaupunki on tunnettu ratkaisevasta taistelusta jossa Chen johtamat kapinalliset nujersivat Batistan suorituskyvyttömät hallituksen joukot (https://en.wikipedia.org/wiki/Battle_of_Santa_Clara) ja jonka jälkeen vallankumouksellisten voitto oli lähellä sinettiään. Santa Claraa hehkutettiin myös musiikkielämästään (ei-cuantanameraa); olisi mielenkiintoista nähdä miten paikalliset laittavat jalalla koreasti.

Ja mitä kohtalon ironiaa, että juuri samaisena päivänä tuli Fidelille lähtö järjestämään taivaallisia vallankumouksia yläkertaan(?) jossa Che oli jo häntä pitkään odotellut. Kaikki kunnia vainaalle, mutta jäivät sitten musiikkiesitykset kokematta, sillä valtakuntaan julistettiin yhdeksän päivän suruaika. Lisäksi kiellettiin alkoholin tarjoaminen valtion omistamissa ravintoloissa (joita on 99% ravitsemusliikkeistä). Tämä ilmeni yritettyämme saada kylmää janojuomaa monen kilometrin päivälenkin jälkeen kurkut pölyssä ja paidat läpimärkinä. Loppujen lopuksi tarjoilija kuiskutti(!) tilanteesta annetuista ohjeista. Mutta että mojitot voisimme saada. Ilmeni myös, että oluttakin voisi saada, mutta ei kylmänä. Ihailtavaa logiikkaa; nauttia voi, mutta ei liikaa. No, kaupasta sai ostaa mitä halusi. Paitsi ei paikallista colajuomaa; eräs jäsenemme yritti ostaa paikallisesta marketista todellakin colatölkin mutta yllätys oli suuri kun hymytön myyjä kieltäytyi sitä myymästä. Hieman epäselväksi jäi miksi rommia sai ostaa mutta ei colaa. Coca-Colaa sen sijaan sai kyllä ostaa ja myydä viereisessä kioskissa.

wp_20161128_20_09_48_pro

Historiallinen lehti. Fidel on lähtenyt.

Santa Clarassa oli moderniin tapaan kävelykatu joihin autolla ei ollut asiaa. Sen pituus oli kaksi korttelia ja siihen sisältyi joitakin ravintoloita ja kauppoja. Hyvä alku. Milteipä heti kävelykatuosuuden päätyttyä alkoi hieman karumman näköinen meininki mutta ei toki mitään slummahtavaa. Keskusaukiolla oli koko ajan elämää ja se olikin ainoa paikka jossa ihmiset länsimaalaiseen tapaan räpläsivät laitteitaan. Kuubalaiseen tapaan nimittäin kuuluu, että keskustorilla on Internet, ainakin pääosin päivästä. Päästäkseen päivittämään sometilaansa tuli ostaa kortti, jossa on tarvittavat tunnukset. Kortin hinta oli 2 cuccia ja sillä saattoi harjoittaa tätä pahetta tunnin kerrallaan. Vähäisen kokemuksen mukaan pääsääntöisesti yhteys pysyi yllä ja sähköpostit pystyi lueskelemaan. Hesarin digiversion lataaminen oli jostain syystä niin nihkeää, että päätin olla ilman suomiuutisia. Huomasin etten oikeastaan klikkimediaa kaivannut yhtään vilkaistuani randomilla muutaman iltapäivälehden uutisotsikon. Parempi vain mietiskellä ja tuijotella ohikulkevia.

20161126_160309

Tällä paikalla kapinalliset nitistivät Batistan hallituksen armeijan

Päätimme syödä casa particularessamme päivällisen. Suurempia odotuksia ei vieläkään itselläni ollut, vaikka itse majoitustila oli osoittautunut erinomaiseksi paikaksi oivallisine kattoterasseineen. Lisäksi omistaja lupasi auttaa logistisessa ongelmassamme: mihin mennä Santa Claran jälkeen (ja millä). Hän oli kuulemma mies joka tuntee kaikki. Näin myös oli. Ja itse päivällinen oli todella onnistunut. Mainiota kotiruokaa alkupaloista jälkiruokiin tarjoilu täydellisesti ajoitettuna aina kun edellinen lautanen oli tyhjennetty.

20161126_144208

Santa Claran keskusaukio ja The Internet

20161127_131557

Pikkuprinsessat vuohikuljetuksessa

Samaa tasoa oli aamiainenkin; paksua ananasmehua, munakasta, tuoreita hedelmiä, leipää ja kahvia. Aamiaisen jälkeen omistaja tuli sitten paremmin englantia puhuvan ystävänsä kanssa auttamaan meitä hädässämme. Jouduimme myös vaihtamaan majapaikkaa seuraavaksi yöksi, sillä Trinidadin rouva oli jostain syystä buukannut vain yhden yön meille. Saimme järjestettyä kyydit seuraavalle päivälle ja seuraavan casa particularen joka oli kivenheiton päässä ja lähes yhtä mukava kuin tämä ensimmäisemme. Sieltä sai tukkuannoksina maittavia sikareita, aamiainen oli loistava, perheen tytär malli ja jääkaapissa mainiota olutta.

wp_20161127_12_11_03_pro

Che ‘Keke’ Guevaran massiivinen monumentti Santa Clarassa.

Varadero

Tuttuun tapaan lähdimme sitten henkilöautokyydityksellä eteenpäin, tällä kertaa osoitteena oli Varadero. Olimme varanneet sieltä kahden yön majoituksen, joskin mielessä oli jo että varataanpa samalla kertaa loputkin yöt, ei ollut mitenkään sellainen olo että jaksaisi enää tällä reissulla vääntäytyä Havannaan. Matka eteni joutuisasti moottoritiellä ja noin puolesta välistä matkaa siirryimme jälleen kaksikaistaiselle tielle tuttuun tapaan jännittämään ohitustilanteita. Reitti oli visuaalisesti mielenkiintoinen, sillä ajelimme monien kylien läpi ja näkymät olivat melko originelleja, juuri niitä klassisia ’aika on pysähtynyt’ fiiliksiä tuli niitä tuijotellessa tämän tästä.

wp_20161129_11_37_01_pro

Sitä itseään. Turkoosi meri, hohtavan sininen taivas ja valkoinen hiekka, voittava yhdistelmä.

Varadero on pieni kaupunki n. 15 kilometrin pituisen ohuen niemenkärjen mantereen puoleisessa päässä. Itse niemi on täynnä kymmeniä luksusluokan hotelleita. On kuin olisi eri maailmaan saapunut. Poissa oli nukkavieruisuus, pölyisyys ja köyhyyden ilmentymät; autokanta sentään turistibusseja lukuunottamatta oli tutun näköistä. Hotellimme Gran Memories oli jälleen inclusive hotelli eli kaikki kuuluu hintaan. Yöpymisen hinta oli n. 80€ joten kauhea taakka se ei lompakolle ollut ottaen huomioon että mistään ei tarvitsisi mitään maksaa. Mitään yllättävää hotellissa ei ollut, siistiä, baareja, ravintoloita, kauppoja, biitsi ja uima-altaita. Runsaasti länsimaalaisia turisteja, lähinnä kanadalaisia eläkeläisiä.

wp_20161129_16_18_19_pro

Hiljentyminen Fidelin muiston kunniaksi

Päivän laiskottelimme tekemättä oikeastaan yhtään mitään ja sitten lähdimme veneretkelle. Vene oli katamaraani, jossa etuosassa oli pelkästään verkko meren päällä, siinä oli kiva makailla ja nauttia matkanteosta. Henkilökunta hauskutti matkustajia ja ’open bar’ piti huolen siitä että tunnelma nousi tasaisesti päivän mittaan. Välillä kävimme snorklailemassa ja sitten oli tilaisuus nautiskella paratiisisaaren valkeista hiekoista muutama tunti lounaan yhteydessä ennen takaisinpaluuta. Paluumatkalla paatista muotoutui melkoinen bilevene kun dj laittoi musiikin soimaan, vene pysäytettiin ja alkoi yleinen älämölö. Näin jopa suomalaisittainkin oikein ihmetytti minkälaisia määriä vauhtijuomaa porukka intoutui itseensä kaatamaan. Meno oli hyväntuulista, rentoa ja kaikki toistensa kavereita. Hupaisa reissu kertakaikkiaan.

20161130_154453

Meno äityy villiksi Boney M:n soidessa

20161130_122841

Pina coladaa tuoreesta ananaksesta paratiisisaarella. Ei pöljempää.

20161130_101309

Verkolla oli kiva köllötellä ja nauttia virvokkeita

Loppupäivät siinä sitten vierähtivät itse Varaderoa katsellessa (se oli nopeasti hoidettu) ja hop-on-hop-off bussilla vähän niemimaata tutkaillessa.

wp_20161129_16_12_14_pro

Gran Memories hotellin allasbaarilla riitti kuhinaa

Revolucionin loppu ja eläköön vallankumous

Pari viikkoa Chen ja Fidelin jäämistöä ja todellisuutta seurattua voi vain hieman pohdiskella olemisen mielekkyyttä. Joka paikassa näiden miesten tekemiset, naamat ja substanssi tulevat eteen. Ja köyhyys muttei ehkä kurjuus. La revolucion oli aikanaan kova juttu ja Batistan hallinto tyly, mutta alkaisiko riittää tämä episodi. Kuten oppaamme Trinidadissa sanoi, ’onhan meillä sentään hyvä ilmasto ja hyvät aivot’. Voisi kysyä uudelleen, riittääkö se. Ehkä se on samanlaista itsesuggestiota kuin jokaisella kansakunnalla on omista heikkouksistaan, jotteivat ne heikkouksilta näyttäisi tai tuntuisi, on sitten kyse köyhyydestä, huonosta organisaatiotaidosta tai ilmastosta. Joka tapauksessa maa on köyhä, kommunismista ei ole muuta iloa kuin ideologinen paatos, jotkut ehkä kaipaisivat muutakin leipänsä päälle. Raulin johdolla yksityisyrittäjyyttä on sallittu harjoittaa, turismi on ymmärretty valtavaksi tulonlähteeksi. Toki siinä on catch; silloin paha Pohjois-Amerikka myönnettäisiin voittajaksi ja sen pahuutta on jaksettu kansalaisille vakuutella vuosikymmenet, enkä väitäkään että pulmusia siltä suunnalta löytyisikään, mistäpä löytyisi. Näin siinä kuitenkin tulee käymään. Fidel pyörinee jo aika pian haudassaan. Tässä kaikessa paatoksessa pitää muistaa se, että tarkkailija katselee markkinatalouden hedonismin lasien läpi tätä kaikkea eikä välttämättä ymmärrä muiden arvojen autuutta rajoittuneisuutensa takia. Sivuja on jo kuitenkin Kuuban tarinassa käännetty ja pikkuhiljaa alkanee uuden tarinan syntyminen cuantanameron, rommin juonnin ja sikarien polttelun tahdissa.

Kuubassa tosiaan kannattaa käydä mennyttä maailmaa katsomassa, kaikenkaikkiaan todella positiivinen kokemus ja antoi paljon ajattelemisen aihetta.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *