Lämpöä piisaa, vettä ei ja kolmas kausi

Suihkuvirtaus jakaa Eurooppaa kahteen leiriin (pitää vieläkin kutinsa: Sitkeä tilanne) ja tällä puolen rintamaa ollaan todella lämpimissä oloissa. Tällä viikolla ollaan pysytelty ihanteellisissa 30+ päivälämpötiloissa, mutta ensi viikolla Afrikan korkeapaine työntää lonkeronsa tännekin ja elohopea kiipeää varjossakin jopa 42 -asteeseen. Vettä ei ole satanut tällä alueella kunnolla sitten toukokuun ja ihmetyttää mistä sitä vettä vaan riittää; uima-altaitakin täällä totisesti riittää – ja niille käyttöä.

tarkkailu

Optimaalinen paikka jäähdyttelyyn sekä viinirypäleiden kasvun tarkkailuun.

Paikallisessa kaupassa on jo näkynyt pitkään turistien saapuminen, sekä ulkonäöstä että keskipituuden nousuna. Viikonloppuvisiitti Lericiin ja sieltä Cinque Terreen muistutti jälleen että tämä ei ole optimaalinen aika lomailla; turisteja on niin paljon että kaikkialla on hitautta ja hermoja alkaa kiristämään jonottaminen joka paikkaan. Jos lomiltaan pystyy, niin touko- ja syyskuu ovat ylivoimaiset sekä sään että turistien määrän takia.

0610

Lericissä hotellin partsi. Kyllä kelpasi istuskella.

0611

Ei mitään ihmeellistä, mutta paljon värejä ja yksityiskohtia.

0614

Saavutaan laivalla Portovenereen.

0615

Portoveneren linnoitus sammakkonäkökulmasta.

0617

Tuli Game of Thronesnäkymät mieleen. Sieltä etelämmästä.

0613

Lericen rantanäkymät. Biitsi siinä sivussa.

0612

Lericessä spinningmassatapahtuma. Ihmetytti miten jaksoivat polkea tuntitolkulla 35 asteen lämpötilassa.

0616

Cinque Terren ensimmäinen ‘maa’; Riomaggiore. Kaikki on tiukkaan pakattu.

0601

Cecinan vesipuistossa (Acqua Village)

0602

Tämä näytti hauskalta. Olisi pitänyt mennä itsekin pelaamaan, ensi kerralla ehkä…

0603

Joutenoloa, kun ei itse paljon mäissä jaksa – eikä uskalla – aikaansa viettää

0604

Vesihauskaa isoille ja pienille.

0605

Tukat uudessa kuosissa kaunottarilla.

0620

Meri ärjyy Fiumicinossa.

0618

No, okei, poseerataan hetki.

machiavelli

Paikallista ruokaa Macchiavellissä. Mahaan asti päätyi ehkä noin 1/3. Tosi hyvää ja harvinaisen kokoinen annos italialaiseksi.

milano1

Milanossa aseman kieppeillä.

duomo2

Milanon näkymiä keskustassa.

duomo

Il Duomo, Milano.

konsertti1

San Siro, Depeche Mode, täältä tullaan.

sansiro

Paikka oli vähän sivussa, mutta hyvin kuului. Kyllä meni kylmät väreet kun koko stadion seisoi ja lauloi Personal Jesusta …

0607

Lucca, Summer Festival. Il Volo ja siltä näyttää että esiintyjien ja seuraajien ikäero on ainakin 50 vuotta.

0608

Läpänheittoa, musiikkia ja upeita ääniä.

0609

Luccan vanha kaupunki muureilta katseltuna.

Tallenna

Tallenna

Aika on suhteellista

Sanoi Einstein. Mutta vanhemmiten vasta ymmärsin mitä hän sillä todellisuudessa tarkoitti. Hän ei tarkoittanut että mitä kovempaa mennään, sitä enemmän aika hidastuu niillä kovaamenijöillä verrattuna hitureihin. Ei, hän tarkoitti että mitä pidemmälle on elämässä kulkenut, sitä nopeammin aika kulkee. Niillä menneillä.

Luulin että edellisestä blogista on vierähtänyt kaksi viikkoa, mutta mitä vielä, tasan kuukausi on siitäkin jo aika mennyt kuin Frecciarossassa. Hidastuisiko aika jos ei tekisi yhtään mitään? Varmaan sairasvuoteella tai vanhainkodissa. Mutta mieluummin toki näin. Lapsuudesta muistaa hyvin kuinka varsinkin jouluaatot kestivät vähintään pari viikkoa. Ja muutenkin piti aina oikein miettiä mitä sitä seuraavaksi puuhaisi, kun aika kävi pitkäksi. Äsken oli viisikymppiset, huomenna kuusikymppiset…no, eiköhän tässä kesällä altaan reunalla ala kaikki hidastumaan. Helteisellä kelillä turha energia muutenkin karisee ja ainoa mikä huvittaa on lukeminen, loikoilu, uiminen ja skumpan maistelu. Viime vuonna allas otettiin käyttöön jo huhtikuun viimeisinä päivinä mutta tänä vuonna BigBlu allashuoltofirma on jo kaksi kertaa perunut altaan remontin ja täällä sitä hikoillaan (+30) Hannibal -korkeapaineen alaisuudessa ilman allasta ja toivotaan että kolmas kertaa toden sanoo; 5.6.

wp_20170519_09_47_37_pro

Karvinen etsii sisiliskoja

wp_20170501_13_06_36_pro

Koulun järjestämissä juhlissa riitti ainakin järjestäjiä

wp_20170501_13_40_35_pro

Luovalla järjestelyllä saatiin järvi aikaiseksi koulun pihalle

 

wp_20170501_11_40_59_pro

Sitten musisoitiin tuttuun tapaan.

wp_20170505_16_19_42_pro

Koulukamun kanssa puistossa Arnon penkareella pelleilemässä

wp_20170520_16_43_14_pro

Nuorimmaisen synttärikemuissa oli kansainvälinen meininki

wp_20170520_17_20_39_pro

Puhkutaan kynttilät ja lauletaan ‘paljon onnea vaan, tanti auguri a te, happy birthday to you…’

wp_20170520_16_28_09_pro

Viime vuonna heitettiin mölkkykisa, nyt lapset keksivät ihan omia juttuja …

Tallenna

Tallenna

Wappua kaikille – festa del lavoro

Vappua juhlitaan täällä Italiassakin, onhan kyse kansainvälisestä työn juhlasta. Poika aiheeseen liittyen kommentoi näpsäkästi; ‘miksi työn juhlaa juhlitaan lomailemalla’.

En tiedä onko täällä punaisten lippujen marssitraditiota, Mantan lakitusta tms., mutta räntäsadetta ei tarvitse pelätä. Toisaalta, kommunisteja on paljon perinteisesti saapamaasta löytynyt, joskaan ei ihan samassa merkitykessä kuin esim. Suomessa. Viime vuonna tähän aikaan pulikoitiin jo uima-altaassa, mutta nyt ollaan vähän vaiheessa kun allas pitäisi remontoida. Parin viikon päästä viimeistään voidaan kausi puhaltaa käyntiin.

Vapun päivää vietetään työn merkeissä; koulu järjestää ‘festa di primavera’ (kevään juhla) ja sinne sitten riennetään huomenna ainakin nyt muutamaksi tunniksi asiaan omistautumaan.

Vapun aatonaattoa juhlittiin kävelemällä reipas lenkki http://www.poggiovalicaia.it/poggiovalicaia.it/home.html Parco di Poggio Valicaiassa. San Cascianon ja Firenzen välillä on kukkularyväs jonka korkeimmalla huipulla loistaa öisin kirkas valo. Yritin Google Earthin avulla hahmotella mikä kukkula ja missä se olisi mutta en siitä ihan varmuuteen päässyt. Sitten huomasin että juuri sillä alueella on ym. puisto ja ei muuta kuin auto alle ja sinne haahuilemaan. Valonlähdettä ei löytynyt, vaikka pää märkänä ravasimmekin, mutta tulipa tsekattua puisto ja vähän ympäröivää aluetta muutenkin. Ruuhkaksi asti ei porukkaa ollut ja siellä sai rauhassa kävellä metsän siimeksessä ja välillä avautui mukavia näkymiä esim. Firenzen suuntaan. Buongiornot sai heittää fillaroitsijoille tämän tästä, tuossa maastossa olivat hyvin paksut renkaat tarpeen.

wp_20170429_11_55_11_pro

Järvimaisemaa puistossa. Oiva piknikpaikka.

wp_20170429_13_01_45_pro

Alhaalla laaksossa Firenze, pohjoisen suuntaan Apenniinien huippuja

wp_20170429_13_41_29_pro

Näkymä etelään jossa siintää kotikylä San Casciano

 

wp_20170405_17_23_04_pro

Terhakkaasti on alkanut rypäleillä kasvu, joskin paha kuivuus on vaivannut.

wp_20170428_10_24_48_pro

Rehevä yhdistelmä ruusuja, salviaa ja rosmariinia kotipihalla

wp_20170403_19_33_51_pro

Auringonlaskun tunnelmissa…

 

wp_20170403_16_58_19_pro

Elämänlaatu nousee kun työntää nenänsä sireenin kukkaan

 

wp_20170416_14_25_33_pro

Käytiin varmuudeksi toteamassa että edelleen se on vinossa.

 

wp_20170330_16_44_25_pro

Joka kohta kukkii huhtikuussa

 

wp_20170416_16_48_49_pro

Luccan keskusaukio on oiva paikka vaikkapa lasilliselle proseccoa

 

wp_20170416_16_26_56_pro

Tornissa kasvaa puu…

wp_20170416_16_25_19_pro

Luccan kauniit näkymät näköalatornista

wp_20170416_15_59_31_pro

Tori jossa ostettavissa vaikka mitä vanhaa kivaa

wp_20170416_15_51_18_pro

Luccan vanhaa kaupunkia ympäröi muuri, jonka päällä on mukava vaikkapa reippailla

wp_20170417_12_18_06_pro

Vieraita Suomesta lämmittelemässä kesäisessä säässä

Tallenna

Kevät keikkuen tulevi – aina se siitä keväästä jauhaa

Vai pitäisikö sittenkin pohdiskella Italian talouden yhä vaan kasvavaa julkista velkaa, jättimäistä nuorisotyöttömyyttä, huonoja liksoja, poliittista toivottomuutta (Cinque Stelle…) tai kenties Afrikan suunnalta tulevaa kansainvaellusta. Ruokapöydässä ehkä, mutta ei jaksa nyt blogissa.

Jokainen suomalainen ymmärtänee sananparren merkityksen intuitiivisesti, selittämättä. En tiedä onko italiassa vastaavaa sanontaa, mutta keikkuilua on tänä viikonloppuna nähty. Edit: Marzo e pazzo: https://it.wikipedia.org/wiki/Marzo_pazzerello,_guarda_il_sole_e_prendi_l%27ombrello  ‘maaliskuu on hullu’. Ajatuksena tuossa sananparressa on juuri sama kuin suomenkielisessä vastaavassa.  Eilen lauantaina oli Firenzessä varjolämpötila nakuystävällinen, 26-27. Talsin pitkin kaupunkia nautiskellen ihanasta lämmöstä pojan mellastaessa luokkakaverinsa synttärikemuissa keskustan liepeillä olevassa puistossa(Cascine). Turistit kuoriutuivat ahkerasti vaatteistaan ja juomat maistuivat. Tänään sitten keikahti lämpötila 16 asteeseen johon lisäpotkua toi puuskainen tuuli. Vaatekerroksia lisättiin huolella. Toki eteläsuomalainen kevään keikkuminen on paljon dramaattisempaa; lämpötila voi olla -20->+10, taivaalta voi tulla mitä tahansa tavaraa ja säätyyppi olla mukavan keväinen tai umpitalvinen.

wp_20170325_11_58_54_pro

Arno joen rantapenkkaa pitkin on hyvä lenkkeillä ja/tai palvoa aurinkoa

wp_20170325_12_16_02_pro

Isossa puistossa mahtuu temmeltämään. Mikä-lie puu vaaleanpunaisine kukkineen anastaa ansaitun huomion

wp_20170325_12_55_14_pro

Kuvaaja on istahtanut Duomon aukiolla varjoon nauttimaan jääkylmän oluen. Turisteja on mukava tarkkailla.

San Cascianon keskiaikabileet

http://www.sancascianovp.net/news-slider/6815-carnevale-medievale-sancascianese

Vaivaa oli kerrakseen nähty. Koko kylä oli varustettu tapahtumaan ja keskiaikaisiin pukuihin sonnustauneita sankareita oli vauvasta vaariin ja varmaan muutama sata ihmistä ainakin. Lisäksi oli tarjolla taisteluita, esityksiä ja tietty kaikenmaailman herkkuja ja rihkamaa.

wp_20170326_12_37_03_pro

Kyläjuhlia viritellään puolen päivän aikoihin keskusaukiolla. Contradojen jako näkyy lipuista, meidän suuntaan on kukkolippuja.

wp_20170326_17_10_28_pro

Osasto n/kuinkahan monta

wp_20170326_17_10_16_pro

Ja seuraava…

 

Mai 16 vee

Klassisen pitkäpiimäisesti voin todeta ihmetellen että miten siitä on jo muka 16 vuotta. Alku ei totisesti ollut helpoimmasta päästä, mutta nyt tuloksena on kaunis ja fiksu Elovenatyttö. Kyllä kannatti.

kuva-015

Pikkusiskon kanssa

wp_20170329_21_48_26_pro

Synttärikekkerit pizzeriassa

 

Serkun viinit, osa mitä-lie

Viinisato vuosimallia 2016 alkaa nyt olla juomakelpoista. Lähipelloilla tuotettujen rypäleiden tummanpunaista nektariinia saimme pari pulloa maistiaisiksi isännän tuomana. Hieman tuoretta, aavistuksen raakaa makua on aistittavissa luonnollisesti, mutta taattua tavaraa on taas valmistumassa. Slurps.

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

L’Espressoa, Pisaa ja vähän Waldorfiakin

Väite ja sen paikkansapitävyys

Uudessa L’Espressossa oli mielenkiintoinen artikkelikokonaisuus; haastellinen yritys hahmottaa miten mm. digitalisoitunut maailma, muuttuneet lukutavat ja ‘filter bubble’ (https://fi.wikipedia.org/wiki/Informaatiokupla) laajassa merkityksessä jopa muuttavat tai ainakin vaikeuttavat asioiden ennustettavuutta; suositut esimerkit ovat tietenkin Brexit ja Trump. Miksi myös galluppien luotettavuus on kärsinyt. Mikä liittyy mihinkin.
Samassa yhteydessä mainittiin Suomen laskeneet Pisa -tutkimusten tulokset ja toisaalta että Suomi on maailman kärkimaita koulun ‘digitalisaatiossa’ siinä merkityksessä että oppilaille halutaan parhaat mahdolliset välineet, kuten tabletit yms. Tässä nähtiin yhteys. Tuossa kohtaa omista aivoista kuului pieni rasahdus ruostuneitten rattaitten käydessä ylikierroksella; noiden asioiden välilläkö korrelaatio? Ja entä sitten?
Muistattehan mikä ero on kausaliteetilla ja korrelaatiolla? Aina kun nukun kengät jalassa yön ja aamulla on pää kipeä, syynä pääkipuun ovat kengät. Vai joku muu syy? Korrelaatio-joo, kausaliteetti-ei. Mitä korkeampi lämpötila, sitä enemmän jäätelöä myydään. Korrelaatio ja syy-seuraus, kyllä. Toinen esimerkki oli halpamaisesti lainattu tuolta: https://en.wikipedia.org/wiki/Correlation_does_not_imply_causation
Mutta siis; miten lähestyä epäilyttävää väitettä->tabletin käyttö koulussa heikentää Visa -tuloksia. Ei muuta kuin KVG.
Business Insider:
http://www.businessinsider.com/why-finland-fell-in-the-pisa-rankings-2013-12?IR=T
Selityksiä: huono taloudellinen tilanne, väärät päätökset menneisyydessä.

Kanadalaisen British Columbian artikkeli on mielenkiintoinen jo siitäkin syystä että on mielenkiintoista kuulla mitä tuolla maailmannurkalla puuhataan ja mietiskellään:
https://thetyee.ca/Opinion/2016/12/15/Global-Student-Test-Results/
Selityksiä: väärät hallituksen säästöpäätökset, epätasa-arvoisuus jotka toisaalta ovat ristiriidassa B.C:n omiin havaintoihin.
Washington Post ja pojat ovat poikia
Tässä mennään omastas mielestäni jo syvemmälle ja analyyttisempaan kerrokseen:
https://www.washingtonpost.com/local/education/finlands-schools-were-once-the-envy-of-the-world-now-theyre-slipping/2016/12/08/dcfd0f56-bd60-11e6-91ee-1adddfe36cbe_story.html?utm_term=.d32463cfa862
Täältä alkaa löytyä yhteyksiä alkuperäiseen kysymyksenasetteluun; ongelma olisikin pojissa ja heidän liiallisessa ruutuajassa. Tyttöjen suoritustaso on pysynyt ennallaan. Eli syy onkin pojissa?

 
Ruutuaika ja Waldorf -koulu
L’Espresson jutussa myös todettiin että jopa teknologian edelläkävijät ovat havainneet että kenties ei olekaan hyvä idea että lapset räplivät laitteita koulussa vaan kenties steinerilainen meininki voisikin olla viisampaa:
https://www.theguardian.com/technology/2015/may/23/screen-time-v-play-time-what-tech-leaders-wont-let-their-own-kids-do
Jos siis voitaisiin osoittaa että suomipoikien heikentyneet Pisa -tulokset johtuvat ainakin jossain määrin liiallisesta ruutuajasta, voisimme kenties löytää asialle kausaliteettia. Pitää myös muistaa se että moni maa on panostanut Pisa -kokeisiin paljon ja melko varmasti sillä on myös oma selityksensä vajonneisiin tuloksiin. Lisäksi monessa artikkelissa pohditaan mittaako Pisa oikeita asioita(mikä on oikea…) ja kannattaako ylipäätään tehdä panostuksia koululaitokseen Pisa -tutkimuksissa menestyminen vain mielessä.
Kenties siis alkuperäisessä L’Espresson väitteessä on jotain perää, joskin huoli pitäisi kohdistaa poikiin ja vähentää ruutuaikaa. Asiakokonaisuudessa lienee niin monta muuttujaa että yksiselitteisien totuuksien löytyminen on niin epävarmaa että vain arvioita voi esittää eikä mitään täsmällisiä prosenttilukuja. Itse mutuna olisin huolissani siitä että jos pitkäjänteisyyttä vaativa kirjan lukemisen taito (kirjakin voi tietenkin olla tabletilla, itse käytän sitä paljon) heikkenee oleellisesti, mitä se tekee lasten älylliselle ja analyyttiselle ajattelulle. Sivumennen sanoen, sellainen malli löytyy Trumpista joka mainostaa ettei lue kirjoja vaan katselee vain uutislähetyksiä. Pääsee niinkin siis pitkälle.

wp_20170228_15_20_36_pro

Waldorfilaistan esitys. Mukana yksi oma nöpönassu.

Livenä: https://www.youtube.com/watch?v=vV7cONyavfg

Lopuksi todettakoon että omat lapsemme opiskelevat juurikin Waldorf -koulussa ja siellä ei totisesti teknologiaa suosita. Kaikki tehdään omin pikku kätösin ja ja fiilispohjalta voi todeta että siinä paljon enemmän hyvää kuin epäilyttävää, vaikka kaikkea sieltä tulevaa puhdasoppisuutta ei kyllä aina jaksa ymmärtää. Kaikkea toimintaa ei tietenkään näin ulkkarina osaa sanoa johtuuko se italialaisuudesta, waldorffilaisuudesta, juuri tuosta koulusta ja sen toimintatavoista vai/ja kuitenkin luultavimmin näiden kombinaatiosta. Suomalaisiin lapsiin verrattuna täällä ei totisesti älypuhelimia varsinkaan nuorimmilla kädessä tapaa. Onko se hyvä vai huono asia, riippunee kysyykö tätä lapselta itseltään vai hänen vanhemmaltaan.

Kevät

Se on täällä. Se alkoi keskiviikkona 7.3. Katsokaa vaikka. Samassa kuvassa kukkiva rosmariini ja manteli. Toisaalta kaukana näkyvät vielä lumiset Apenniinien huiput. Viikonlopuksi päivähuiput 20:n nurkilla. Skumpat kylmään hyvissä ajoin. Nautitaan.

wp_20170308_12_59_24_pro

Sinistä ja vaaleaa monessakin kohtaa

 

wp_20170307_16_41_25_pro

Illan pidentämät varjot paljastavat kuvaajan pällistelemässä maisemaa Firenzen suuntaan ja kukkivaa hedelmäpuuta

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Helmikuu toi taidetykityksen ja kenties kevään

Gli Uffizi

1,5 vuotta on näillä Firenzen kulmilla jo asuskeltu, ja lukemattomia kertoja sitä ennenkin kylillä käyty, vaan eivät ole aiemmin askeleet johtaneet Uffizin galleriaan. Tähän asiaan tuli kertaikaikkinen ja pysyvä muutos 4.2. Liput varattiin etukäteen ja miltei koko perheen voimin(keskimmäinen priorisoi ‘pelitaiteen’)  suunnistimme kohti tätä taidemekkaa. Turistikautena Uffizin sisäpihoja kiertää jopa satojen metrien jono, silloin sinne ei kannata siis suinpäin änkeytyä, ellei ole lippuja tullut varattua. Toki Firenzen näkymiä ihastelemassa on massoittain turisteja läpi vuoden, mutta ruuhkaisinta lienee touko-syyskuussa, joista heinä-elokuu pahimmat.

wp_20170204_10_56_28_pro

Venusko se siellä syntyy…

wp_20170204_10_50_11_pro

Kuka tämän maalasikaan?

Noin kahden tunnin hikinen (takkeja ei voinut jättää narikkaan ja ulkona sentään on talvi, joten riepuja oli päällä joitakin kerroksia…) ja intensiivinen taidepläjäys tuli jätettyä historiaan. Aluksi etenimme hitaasti ja taulujen esittelytekstejä sekä ostamaani opasta tuli luettua ahkerasti, mutta jossain vaiheessa hiipi ymmärrys että joku raja taidenautinnoillakin per päivä. Sitten vauhti kiihtyi ja alakerran galleriat mentiin jo tosi vauhdilla läpi. Kovia nimiä ja hittejä mahtui kierrokseen niin paljon että ähky meinasi yllättää. Jossain vaiheessa Jeesuslapsiaiheisten teosten näkeminen alkoi tuottaa ylivuotoa aivoissa; aikakautensa kuvia toki mutta rajansa kaikella, muut aiheet alkoivat kiinnostaa enemmän, onneksi niitäkin sentään riitti. Kierroksen jälkeen pää oli täynnä taiteellista tavaraa joka oli selvästi vielä jälkiprosessoinnissa sekä raahustamisesta puhkiolevat jalat. Kenties vielä toistekin!

wp_20170204_11_19_14_pro

Katoissa riitti katsomista.

wp_20170204_11_23_22_pro

Ponte Vecchio galleriasta tuijotettuna

Aiheet medioissa

Rigopieno edelleen, Trumpin mölinä luonnollisesti, Italian velkaantuminen ja EU:n huomautukset siitä, nuorisotyöttömyys, milloin-pidetään-vaalit-Renziflopin-jälkeen ja yhä vaan paheneva pakolaisongelma Afrikan suunnasta. Ja tietenkin Champions liiga jatkuu ensi viikolla…

wp_20170129_16_01_08_pro

Parin viikon välein jännätään paikan päällä violoiden edesottamuksia. Puoliajalla kulkue viihdytti seurakuntaa.

wp_20170131_16_10_50_pro

Alennusmyynnit menossa…

Serkun viini on herkkua

Serkun viinipellot ympäröivät taloamme ja minkälaista eliksiiriä niiden rypäleistä tuotetaankaan. Olimme ostaneet yhden satsin maisteltavaksi jo aiemmin ja sitä hunajaa himottiin lisää. Pöytäviiniksensä se on uskomattoman tummaa ja voimakkaanmakuista, huomattavasti kalliimmistakaan viineistä ei sille löydy haastajaa. Tämän hintatason viinejä ei Suomessa myydä ollenkaan; pullolle tulee hintaa 2,5€, ja jos ostaa ‘fuso’tonkan, niin litrahinnaksi tulee 2-3€. Lampsimme ystävällisen isännän tilalle viiniä vonkaamaan ja sieltä sitten löytyikin koko perhe, isännän juuri saapuessa työn touhuistaan. Saimme kuulla pienen historiikin talosta, joka on noin 200 vuotta vanha. Perheen tytär, noin 7 vuotta, esitteli reporankaa kaniaan. Kaninpoikasia oli ollut vaikka kuinka monta mutta jotkut olivat karanneet, jotkut olivat joutuneet hiiren syömiksi(?) ja ties mitä kohtaloita niiden eteen oli tullutkaan, en ymmärtänyt kaikkea. Tämä tyttö leikkii miltei päivittäin nuorimmaisemme kanssa ja on ilo kuulla sitä italianpapatusta mikä heistä irtoaa.

Viiniä saimme mukaamme kuusi pulloa ja siinä olikin sitten melkein koko edellisen vuoden sadon viimeiset tipat. Viime kesän sadon viinin pitäisi valmistua muutaman viikon päästä, jäämme jännityksellä odottelemaan koemaistelua.

11.2. alkaen kevät?

wp_20170211_11_32_39_pro

Narssiseja puskee esille

wp_20170211_11_46_44_pro

Hiki alkaa tulla näissä mäissä

Tammikuu jää omaan mieleen kylmänä, pilvisenä, vähäsateisena ja tuulisena. Etelämpänä vesi- ja lumisateet olivat historiallisen runsaitta, täällä ennenkuulumattoman vähäisiä, miltei olemattomia. Pohjoisessa on kai kaipailtu lunta, jota nyt sitten viime viikkoina on jonkin verran saatukin. Mutta eikö jo riittäisi kärsimys ja vilutus; kyllä, sääennuste lupailee korkeapaineen tuovan ‘lähes’ keväistä keliä ensi viikolla ja eilen siitä jo saatiinkin esimakua. Puolipilvinen, tuuleton päivä lämpömittarin kellottaessa varjossa 14 ja kyllä hyvänolon mittarit osoittivat kohti kaakkoa. Pitkä päiväkävely heräilevää luontoa kuvaillessa ja parin tunnin sessio teepaidassa pihalla auringossa päivän lehteä lueskellessa sai maailman tuntumaan täydelliseltä.

wp_20170211_11_52_47_pro

Aasit lounaalla. Näiden veijareiden mylvintä kuuluu pitkälle.

wp_20170211_11_21_41_pro

Kukkasia etualalla, muutenkin kiva tyypillinen maisema normipäivälenkkini varrelta

fire1202

Foreca ennustaa hehkeää keliä

Tallenna

Tallenna

Tuotantokausi 2, tahtoo puhua. Kielikurssilla Firenzessä.

Kesälomat on vietetty ja on alkanut paluu arkeen. Kolme viikkoa vierähti isänmaassa nopeasti. Mökillä Juvalla, muutamassa AirBnb -kämpässä Mikkelissä ja Keravalla (mainiota jakamistaloutta!) sekä vieläkin kotoisammin noin viikon verran myös Hyvinkäällä Rauhalassa. Oli rauhoittavaa oleskella Suomessa, vähäinen ihmismäärä, hiljainen liikenne, suomella tulee mainiosti toimeen(…), kaupasta saa hyvää leipää, metsät, ei säätämistä, jotenkin verkkainen elämänkulku – ja toisaalta sateet, öiden viileys sekä korkeat hinnat. Itikatkin olivat lupsakoita hitureita verrattuina paikallisiin zanzara da tigra (tiikerihyttynen, valkoisia raitoja pitkin vartaloa ja koipia) jotka ovat nopeita, aggressiivisia ja hankalia tappaa.

WP_20160803_18_49_17_Pro

Peruskallio järven kanssa poseeraamassa. Kaunis eikä tärise.

WP_20160802_12_03_57_Pro

Kesäistä idylliä tyynellä järvellä.

Mahanpohjassa stressasi ensimmäinen viikko täällä; ohjelmassa oli 6 tuntia päivässä italian opiskelua Firenzessä Scuola Toscanassa. Bussilla pääsee onneksi täältä San Cascianosta mukavasti Firenzen keskustaan, autolla sinne nytkyttely on ajan ja hermojen haaskausta. Joskin nyt ennen koulujen alkua liikenne on ollut yllättävänkin rauhallista. Parin kilometrin kävely bussipysäkille, puoli tuntia kirja kädessä bussissa (joka saapui miltei minuutilleen joka aamu) ja sitten vielä päälle 1,5 kävelyä Firenzen poikki ja sieltähän se koulu löytyi mukavan aamulenkin jälkeen. Aamuinen Firenze on rauhoittavaa ja kaunista katseltavaa; aasialaiset ja amerikkalaiset turistivirrat eivät vielä täytä kävelykatuja, jakeluautot hoitavat kauppojen ja kioskien tavarahuoltoa, aurinko kurkistelee talojen takaa ja tunnelma on vielä aamuisen raukea.

WP_20160822_08_32_32_Pro

Rauhallinen aamuhetki Palazzio Vecchion edustalla

Perillä koulussa sitten selvisi tarkempi päiväohjelma; aamusta kaksi tuntia kielioppia, 20 minuuttia taukoa, vajaa kaksi tuntia keskustelua, tunnin ruokatauko ja päivän päätteeksi vielä kaksi tuntia keskustelua. Tämä oli intensiivinen kurssi nimeltäänkin, ja totisesti sitä myös käytännössä.

WP_20160823_13_23_04_Pro

Ah, tauko kielikurssilta ja lounasleipää syömään turistien sekaan. Sen verran on lämpöä että vain varjopaikat kelpaavat.

Aamuryhmässä meitä oli hieman päivästä riippuen 5-10 henkilöä ja kielioppia käytiin läpi melko edistyneestä päästä (mm. traspassato prossimo ja aikamuotojen yhdistelmiä). Opettaja kertoili paljon tarinoita omasta elämästään mutta ei suinkaan päästänyt meitäkään vähällä. Ryhmässä oli espanjalainen pariskunta, brasilialainen elämää etsimässä oleva kaveri, chileläinen ’pomo’, unkarilainen, sveitsiläinen ja saksalainen tyttö sekä vielä pariksi viimeiseksi päiväksi tullut saksalainen mies.

Toisessa ja kolmannessa ryhmässä sitten oli vähän sekalaista seurakuntaa, päivästä riippuen, yleensä ryhmät olivat pienempiä. Keskusteluja käytiin, esityksiä pidettiin ja välillä laulettiinkin italoiskelmiä. Mitään hengähdystaukoja ei pidetty, vaan kun yksi tehtävä oli tehty, hypättiin saman tien seuraavaan. Päivän päätteeksi takki oli ihan tyhjä ja päässä vain humisi. Palkitsin usein itseni jäätelöllä jota ei Firenzessä kauaa tarvitse etsiskellä ja jonka laadusta paikalliset ovat erityisen ylpeitä, eikä syyttä. Tuoretavaraa parhaimmillaan. Mutta siis olo oli todella tyytyväinen, vähän samantyyppinen kuin Hyvinkäällä käymieni improvisaatio- ja luovan kirjoittamisen kurssituntien jälkeen; kun heittää itsensä peliin, ja koko ryhmä tekee niin, syntyy yhteenkuuluvaisuuden tunne ja itsestään kerrotuilla tarinoilla se vain tiivistyy. Olon on parempi kuin rankan lenkin jälkeen, tosin tietenkin psyykkisellä puolella. Torstaina olin jo niin uupunut, että tuntui että suusta ei solju enää sanaakaan italiaa, tuntui että kaikki tieto ja taito katosivat aivoista. Sitten psyykkasin itseni ja perjantaina kaikki tuntui sujuvan kuin tanssi (vaikka en juuri osaakaan jalalla koreasti laittaa). Kielen osaamisessa on se vaikeus, että vaikka teoria olisi hallussa ja jotakuinkin muistissa, puhuminen ei onnistu teoretisoimalla vaan – puhumalla. Vähän sama asia kuin jalkapallon pelaamisessa, taidot eivät kehity kirjaa lukemalla vaan pelaamalla. Ja kun itse pidän teoretisoinnista, niin puhetaito ja teoriataidot lienevät kovastikin epäsynkronissa. Italiankielessä omat heikkouteni liittyvä verbien taivutteluun eri aikamuodoissa sekä vaikkapa yhdistelmäpronomineihin – opeteltavissa kyllä teoriassa mutta kun lennossa muodostaa lausetta, muotoilu aivoissa on niin hidasta että lauseesta tulee torso ja yritys päättyy vaivautuneeseen hymyyn.

Opiskelijaryhmässä selkeästi helpoimmalla pääsivät ne, joiden kieli on sukulaisuussuhteessa italiaan. Ei kovin yllättävää. Ja siinä katsannossa suomenkielisellä ei ole mitään etua, päinvastoin, haittaa. Ai miten niin, voisi joku kysyä, eikö ruotsinkielen osaaminen ole rikkaus. Itselläni, joka olen peruslahjaton luupää kielissä, ruotsista tuntuu olevan todellakin haittaa. Kun tapailen italiankielistä sanaa, aivot tuottavat minulle vastineeksi ruotsinkielisen sanan. Puhu siinä sitten italiaa! Enkä edes varsinaisesti osaa ruotsia, kun ei ole ollut kouluvuosien jälkeen sille käyttöä. Pakollista ruotsinkieltä voisi mielestäni harkita sellaisille lapsille joiden tiedetään asuvan loppuelämänsä Skandinaviassa. Muille suosittelisin joko saksaa ja/tai jotain kieltä latinoperheestä (ranska, italia, espanja, portugali). On nimittäin maailmaa kiertäessä aivan älyttömän paljon enemmän etua kuin kahden marginaalikielen hanskaamisesta.

Takaisin kouluun tuosta tuohtuneesta purkauksesta. Opettajat olivat aivan loistavia, kannustavia, heittäytyivät hommaansa ja saivat meidät kurssilaisetkin innostumaan hyviin suorituksiin. Tunnelma oli melko latinalainen, no, ollaanhan Italiassa. Lopuksi halattiin toisemme ja annettiin poskisuudelmat. Tällaiselle suomalaiselle jäykistelijälle varsinkin tuo jälkimmäinen on haastavaa ja jotenkin epäluontevaa. Piano, piano, voisi sanoa, pikkuhiljaa. Mutta viikon jälkeen todella tuntui että päässä joku lukko naksahti; se on varmaan sekä henkisellä että myös taidollisella puolella. Kun tarpeeksi montaa kertaa jumitut verbien vääntämiseen ja neljännen tuhannen kerran käyt mielessäsi läpi oliko verbillä avere vai essere apuverbi, taipuiko se säännöllisesti jne. niin jossain vaiheessa asia tekee sitten pesäpaikan aivoihin. Toivottavasti myös pysyvän.

Kyseistä koulua voin suositella kaikille italian taitoa halajaville. Tasoja on useita ja niille asetutaan ennen kurssia tehtävän tasokokeen perusteella. Ja jos annettu taso sitten tuntuu väärältä, suuntaan tai toiseen, sen voi saman tien vaihtaa, kuten japanin sankarimme Masa teki, valitettavasti.

Mainittakoon vielä, että kurssipäivien jälkeen oli joka päivä vielä iltaohjelmaa; ryhmäretkiä Firenzen nähtävyyksiä katsomaan, Nutellatehtaalle ja ties mitä. Ja oli ilmeisesti muutama olut/viinikin vielä päivän päätteeksi maistunut. Itse jouduin kälppimään kotosalle töitä parsimaan kasaan mutta suuri osa kurssilaisista oli lomalaisia ja retkille löytyi melko hyvä osanottoprosentti.

Sitten vain soimaan Mamban ja Tero Vaaran ’Vielä on kesää jäljellä…’ ja nauttimaan auringon porotuksesta ja lämmöstä jota vielä tuntuu mukavasti riittävän.

Kun taivahan jumalat suuttuvat (mistä nyt taas?)

Suomessa koetun työviikon ja siellä viihdyttäneen harvinaisen kesämyrskyn jälkeen oli aika palata Firenzeen normirytmiin. Ilma oli tutusti lämpimämpi mutta kovin epävakaa. Paluu vähän venähti kun Firenzen yllä raivosi ukkosmyrsky. Tulipahan nähtyä Firenze ilmasta vähän joka kulmasta kun kylää kierreltiin. Nuorempana olin melko herkkä yhdistelmälle lentokone ja huono ilma. Tai olin oikeastaan kovin herkkä koko lentomatkustamiselle. Ennen kuin ilmaan päästiin kädet vuosivat tuskan- ja jännityksen hikeä niin että matto kastui housuja myöten. Tuskasta pääsin eroon vasta kun alkoi lentää tarpeeksi paljon. Samanlainen tuntemus kenties kuin esiintymisjännitys – siitä ei pääse eroon teoretisoimalla vaan repimällä itsensä epämukavuusalueelle eli estradille. Sillä sekin lähti.

Vihdoin kuitenkin päästiin maahan aikamoisen tärinän saattelemana. Vieressäni istuva slaavilaisrouva luultavasti kiitteli siinä vaiheessa yläkerran porukkaa sen verran oli tuoli heilunut vieressäni. Kentältä sitten suoraan esikoisen luokkakaverin vanhempien pitämiin juhliin törkeän komeisiin puitteisiin Firenzen keskustan liepeille. Kiitos, Petter. Petter osasi jo pari ihan tuttua suomen sanaa ennestäänkin, arvaattekin varmaan, nyt tuli työkalupakkiin uusi yhdyssana: ‘salmarikossu’ ja käteen elävä esimerkki sellaisesta.

WP_20160611_22_24_44_Pro

“It’s been a hard days night….”

Seuraavana päivänä oli lämmintä ja välillä saatiin jälleen tuta ukkosta ja myrskyä. Eräs näistä episoidesta olikin komea, tuolta sopii kurkata:

https://www.youtube.com/watch?v=tXbe-Sj5-Y4&feature=youtu.be

Nyt onneksi sääennuste lupailee keskiviikosta lähtien taivaiden porukoiden itkupotkuraivareiden vähenemistä, selkeää ja Pohjois-Afrikan korkeapaineen saapumista. Tervetuloa!

15.6. Lapset kesälaitumille

Ensimmäinen kouluvuosi on nyt sitten saatu päätökseen. Ja minkälainen! Tosin esikoinen jatkaa urheasti lukion pääsykokeitaan; joka päivä kandidaatit ajetaan Empoliin jossa lautakunta sitten tiukkaa heiltä milloin mitäkin aihepiiriä. Italialaiseen tapaan asiat selviävät ihan viime metreillä ja mitään sanottua asiaa ei kannata pitää lopullisena. Kai se on sitä ‘carpe diem’ia italialaiseen tapaan. Maassa maan tavalla, ‘When in Rome, do as the Romans’. Pedantin suomalaisen on siihen välillä vaikea tottua.

Loppukonserttia oltiin kuulemassa himpun verran vajaa kolme tuntia. Aika monta musiikki- ja lauluesitystä siihen mahtui, ja taisipa miltei jokainen pikku pillipiipari oman esityksensä pitää.

WP_20160615_15_52_18_Pro

Omat pellavapäät hajasijoitettuna ympäri katsomoa.

Festa della Repubblica – hyvä syy lähteä Alpeille

Pukkaa mukavasti työmatkaa parhaillaan Suomeen-juuri sopivasti todistamaan kesämyrskyä. Joskin tiistaina oli upea päivä vietellä Tampereella äitimuorin asioita hoidellessa ja illemmalla vähän kevyemmin terassille istuskellen ja Tillikassa lopuksi syömällä itsensä tärviölle serkkutytön kanssa. Kyllä oli hyvää ruokaa, myös tarjoilija oli loistava. Onneksi ehti matkaan upottaa myös käynnin mahtavalla vakiparturillani Hyvinkäällä.

Mutta siirrytäänpä ajassa taaksepäin, eli tapahtui ennen edellämainittua.

Kesäkuun toisena päivänä Italiassa juhlitaan tasavallan syntymistä. Vuonna 1946 kansa sai tehdä päätöksen, mennäänkö kohti tulevaisuutta monarkiameiningillä vai maistuisiko porukoille tasavalta. Kuten nyt tiedämme, jälkimmäinen ehdokas voitti. Voitto ei ollut suorastaan murhaavan ylivoimainen, tuolta voi kurkata: https://en.wikipedia.org/wiki/Festa_della_Repubblica

Hotellihuoneisto napattiin tuolta: https://it.wikipedia.org/wiki/Antey-Saint-Andr%C3%A9 . Sijainti oli hyvä, siitä oli tunnin ajomatka ihailemaan Mont Blancia Courmayerista käsin, sekä toista isoa kivijärkälettä, Matterhornia (Cervinia). Keli oli hieman pilvinen ja välillä vettäkin tuli, onneksi silloin oltiin sattumalta aina siirtymätaipaleella autossa. Sama matalapaine joka on jo pitkään tuonut harmia mm. Ranskaan aiheuttaen tulvia, oli paikalla myös Italian Alpeilla, onneksi laimeampana ilmentymänä.

WP_20160602_19_23_10_Pro

Hotellin ‘vahti’koira poseerasi aina kun lähdettiin jonnekin

WP_20160603_12_13_08_Pro

Courmayer ja Monte Bianco

 

Vaikka oli pyhäpäivä ja pitkä viikonloppu, muita turisteja ei juurikaan ollut vaivaksi. Lienevätkö ajelleet etelämmäksi lämpöä ja aurinkoa etsimään. Rauhassa sai suomalaiseen makuun maisemia ihmetellä. Jonkinverran porukkaa oli Lillazin vesiputouksia https://www.tripadvisor.fi/Attraction_Review-g736252-d2277138-Reviews-Lillaz_Waterfalls-Cogne_Valle_d_Aosta.html ihmettelemässä mutta Cerviniasta lähtevillä reiteillä ei juuri muita näkynyt, mitä nyt muutama murmeli. Ja mieleenjäävä kokemus oli kuunnella ja katsella lumivyöryjä Matterhornin rinteillä. Onneksi olimme toisella puolella vuorta jossa moista luonnonraivoa ei tällä kertaa ilmennyt.

WP_20160603_15_24_21_Pro

Lillazin ärjy vesiputous

WP_20160603_15_29_19_Pro

Vesiputous ja ei-hullumman näköinen laakso

WP_20160604_13_37_57_Pro

Matterhorn kurkkii pilvien välistä meitä maan matosia

WP_20160604_14_37_12_Pro

Korkeudessa 2520 metriä oli jokseenkin talvista, järvikin vielä jäässä. Lenkkareilla pärjäsi joskaan sukat eivät kuivina pysyneet.

WP_20160604_16_20_48_Pro

Blue lake – auringonpaisteessa sininen järvi ja taustalla Matterhorn lumihuippuineen. Tällä kertaa tällaiset värit.

 

 

Veneilemässä Venetsiassa

Jos Lontoossa on kerrostuneisuutta ja luonnetta (http://suomestapois.com/rakeinen-kuva-lontoosta/) niin mitäpä tulisi pohtia Venetsiasta. Ei taida maailmalla olla kouluja käynyttä ihmistä joka ei osaisi yhdistää kanaaleja, gondoleja ja Venetsiaa. Ehkäpä Marco Polokin saattaa monelle tulla mieleen. Entä voisiko olla kliseemäisempää lomanviettotapaa kun istuskella nimenomaan gondolissa laulavan gondolieerin hoilatessa kovaäänisesti oopperasäveliä (80€/0,5h). Ihan mukavaa se oli vaikka helle ei suorastaan hellinnyt (no, onhan nyt vielä talvi nipin napin), eikä gondolieerikaan pahemmin lauleskellut, mitä nyt huuteli risteysalueella varoituksia muille purtiloille.

WP_20160226_16_20_51_Pro

Vaaleat hiukset veneilemässä gondolilla

WP_20160227_11_21_43_Pro

Varo risteyksessä muita purtiloita!

 

Venetsia on turistirysä kaikista paljaimmillaan eikä se edes yritä olla muuta. Eikä tarvitsekaan. Se sisältää tajunnan eteerisesti täyttävää silmänruokaa jokaisella askeleella. Kompaktin annoksen kokonsa ansiosta, vuosisataista historiaa koettuna jokaisella neliömetrillä. Toki vaihtelevalla intensiteetillä; kävely sinne tänne kapeita katuja pitkin versus vaikkapa Dogen palatsi (https://fi.wikipedia.org/wiki/Dogen_palatsi) jonka tauluja, valtavia krumeruulettuja juhlasaleja, vankityrmiä ja vaikka Huokausten siltaa olisi voinut ihmetellä makustellen rauhassa tunnin jos toisenkin vaikkapa audio-oppaan valistamana. Mutta lasten kärsivällisyys ei sellaista kestäisi ja heidän kulttuurinnälkänsä yleensä kohdistuu muihin maailmallisiin arvoihin, kuten hyvään wifiin hotellihuoneessa (ja hotelliaamiaisen runsaaseen pullatarjontaan). Venetsia on kuin scifi –tarinaan kehitelty tarukaupunki.

WP_20160226_17_08_16_Pro

Kyllä kelpasi Dogin täällä majailla. Ja miten nerokas valintajärjestelmä…

WP_20160226_16_29_55_Pro

Pollareita! Parempi olla nopea gondoli jos mieli karata.

WP_20160226_17_34_37_Pro

Canal Grande, pääkatu.

 

Näin helmikuussakin, sesongin ulkopuolella, kaupungin kadut ja sillat täyttyvät turisteista. Aasialaista alkuperää, Ameriikan leveää murretta, venäjää, sitä-sun-tätä. Kamera on jokaisen kädessä ja korkealla prosentilla löytyy selfietikkukin. Ilman gps –karttaa suunnistaminen olisi mahdotonta, joskin kapeat, kiviset katu-uomat tekevät siitä teknologiasta hyvin haavoittuvaa. Vähän väliä eteen tulee kadunreuna josta voisi horjahtaa vihreään veteen räpiköimään; kaikissa maissa tämä ei kestäisi viranomaisten tulkintaa turvallisesta paikasta. Vastaavia paikkoja toki Italiassa riittää muuallakin, kun tasaiset kohdat ovat harvemmassa kuin vuoristoisemmat. Dogin palatsissa tutkaillessa piirustuksia palatsin tukirakenteista mieleen tuli Pietari; miksi Pietari Suuri halusi miljoonakaupungin keskelle suota. Miksi Venetsia piti rakentaa tuollaiseen paikkaan, osittain meren päälle.

WP_20160227_14_09_44_Pro

Tornissa tuuli niin ettei kamera meinannut hyppysissä pysyä. Sitä ei tosin huomaa kuvasta.

WP_20160227_14_08_22_Pro

Toiseen suuntaan.

 

Ensi kerralla sitten pitää saada proseccolasi aurinkoisella terassilla kruunaamaan matkustelun riemut ja kummallisuudet – ja ehkäpä se audio-opastus Dogin kopissa.