Vuoden 2017 alkua hyytävissä merkeissä

Jos edellisessä blogissa hehkuttelin lämpimyyden ihanuutta, ollaankin nyt vuoden alku vietetty täysin päinvastaisissa merkeissä. Siperiasta saapuu jatkuvalla syötöllä hyytäviä terveisiä ja pahimmin tuo jäätävä viima on iskenyt eteläiseen Italiaan, jossa tällaiseen ei totisesti ole totuttu. Jos ei uutisissa puhuta Trumpista, Beppe Grillosta, Gentilonesta niin sitten näytetään livekuvaa eteläisestä Italiassa jossa heidän kohtalonaan on yksi kylmimmistä talvista kolmeen vuosikymmeneen höystettynä lumisateella. Jälkimmäinen on tietenkin shokki autoilijoille, eipä tarvitse liikenteeseen lähteä.

Täällä pohjoisemmassa olemme päässeet vähemmällä, kiusana on lähinnä toisenlaista ilmastoa varten rakennetut talot, joten kalsareissa ei tarvitse kotona käyskennellä. Meilläkin on alakerrassa tasaiset 13 astetta, yläkerrassa huidellaan peräti 17 asteen helteissä. Lämmön kenties saisi tuosta hilattua ylöspäin, mutta seuraava kaasulasku saattaisi näyttää neljän numeron eurolaskua, eikä nyt puhuta desimaaleista. No, liikenteeseen on vielä päässyt ilman talvirenkaita, mutta ensi viikon sääennuste näyttää kyllä aika ikävältä: http://www.repubblica.it/cronaca/2017/01/14/news/meteo_previsioni_settimana-156016174/

wp_20170106_13_50_07_pro

Miten tässä voi uida…

Jos tännekin lunta tulisi niin epäilenpä että paikalliset ovat lakeja noudattaneet ja talvirenkaat alle laittaneet (pl. korkeammilla alueilla asuvat). Asiaa voi toki kiertää niin että pitää lumiketjuja autossa kyydissä. Pitäisi varmaan itsekin ostaa, mutta ei kyllä ole hajuakaan miten ne puettaisiin renkaiden päälle eikä se ainakaan helpota yhtään jäisillä/lumisilla teillä ajamista.

c_109_articolo_10883_lstparagraph_paragrafo_1_upiimg

Siperian terveiset ovat tuoneet lumipeitteen isoon osaan Eurooppa. Putin tämänkin takana?

Alkukuusta tuli käytyä työkavereita tapaamassa Wienissä. Kolme yötä vierähti tuota kaunista kaupunkia ihmetellessä. Miten varakkaalta ja hyvinhoidetulta se näyttääkään. Silmiinpistävää oli se mitä ei näy; taisikin olla niin että Itävalta ei suorastaan ole kunnostautunut siirtolaisten/pakolaistan vastaanottamisessa. Latasin tablettiini tämän sarjan: http://www.bbc.co.uk/programmes/p046dkrd ja katselin sitä iltaisin ja sitten kävin päiväsaikaan ihmettelemässä tämän Euroopan etuvartion ja Habsburgien suvun päänäyttämön ihmeitä. Muutaman päivän olisi kyllä tarvinnut vielä lisää, sen verran on tavaraa ja pytinkiä näytillä.

wp_20170103_14_57_45_pro

Stephansdom löytyy kylän ytimestä

wp_20170103_15_00_37_pro

Alennusmyynnit ovat alkaneet. Punssia ja glögiä oli tarjolla jokaisessa kadunkulmassa hyytävässä tuulessa laahustelijoille

wp_20170103_14_49_56_pro

Tonava pimenevässä illassa

wp_20170105_13_34_35_pro

343 porrasta sai kiivetä jotta pääsi kaupungin yläpuolelle. Olisiko horisontissa näkyvissä Alppien alkukukkulat.

wp_20170105_15_23_34_pro

Toisesta ikkunasta toiseen suuntaan. Onneksi oli ikkunat, muuten olisi kyllä puhelin lähtenyt käpälästä.

wp_20170103_11_33_41_pro

Kuva vähän väärinpäin. Tässä kone lähdössä Venetsian suunnasta kohti Alppeja.

Kotinurkilta ajelin ensin Venetsiaan 280 km josta oli sitten tunnin lento Wieniin. Juna Firenzestä Wieniin olisi oikeastaan ollut mukavampi kuin istuskella ratissa, mutta sillä oli yllättävän turpea hinta. Toisaalta esim. pelkästään parkkeeraus Venetsian kentällä kolmelta päivältä oli 100€ + lentoliput + muut siirtymiset + vaivannäkö. Ensi kerralla juna.

11.1. oli Firenzen Nelson Mandela hallissa Amerikan terveisiä: Green Day. Hyväntuulista ‘milkshakepunkkia’ tuli koko rahan edestä (2h15min), muutamat hitit pariinkiin kertaan. Täysi kymppi tästä kokemuksesta. Seuraava konsertti on Depeche Mode Milanossa, sitten Gunnarit Imolassa.

wp_20170111_21_59_00_pro

Kyllä toimii, jösses.

Minuutin näyte tuolla: https://www.youtube.com/watch?v=8U6hh3-TOo4

Lauantaina kävin hakemassa nuorimmaisen yökylästä kaveriltaan Pozzolaticosta. Ex-opettajan perhe asuu viimevuotisen koulun vieressä ja sinne täältä kulkeva maaseutureitti Firenzen kukkuloita pitkin on kyllä näkemisen arvoinen. Allaolevan kuvan nappasin koulun läheltä josta on suora näkymä Firenzeen. Tällä kertaa kaupunkia ei kunnolla näkynyt kun se oli savusumun kätköissä. Isommissa kaupungeissa tämä on Italiassakin ongelma silloin kun sattuu pitkäkestoinen vahva korkeapaineinen sää jumittumaan paikalleen. Kauempana pohjoisessa Bolognan suuntaan näkyy Apenniinien valkoisia lakkeja josta voi päätellä että kuva on otettu talvella.

wp_20170114_10_57_44_pro

Missä Firenze?

Tänään olisi sitten tarjolla huippuottelu Firenze-Juventus ehtoolla 20.45. Sääennuste vähän vihjailisi hyytävää tuulta ja mahdollisesti lumisadetta, saa nähdä pääseekö sitä stadikalle vai meneekö pupu pöksyyn ja mukava olohuonestudio voittaa…

Tallenna

Tallenna

Rakeinen kuva Lontoosta

Miten kuvaisi Lontoota ihmiselle, joka ei siellä ole käynyt. Tai itselleen, vaikka on käynyt, useastikin. Olisi latteaa sanoa että se on ihan omanlaatuisensa, oma persoona. Niinhän jokainen kaupunki maailmassa on. Entä jos sanoisi että se on kuin etäinen kaveri, sellainen jonka kaikki luulevat tuntevansa mutta eivät tunne. Tai voimakkaan angloamerikkalaisen mediaviihteen läpitunkema ikääntynyt näyttelijä, joka ei kuitenkaan näytä ikäiseltään vaan pysyy samannäköisenä, leikkausten tai ties minkä syiden takia, vuodesta toiseen. Vähän samoin tunsin kun olin ensimmäistä kertaa New Yorkissa. Heti kun sinne saapui, tuntui että olen jo nähnyt tämän. Ja niin tietenkin olinkin, molemmat kaupungit kun ovat tuttuja teeveestä vanhan mainoshokeman mukaisesti. Mutta toisin kun New Yorkissa, Lontoossa on enemmän kerrostumia. Enkä tarkoita pelkästään ajallisia, mutta ehkä juuri niiden takia syntyneitä. Se on samaan aikaan sympaattisen ja kotoisan peribrittiläinen pubeineen, hassunnäköisine poliiseineen ja karvalakkisine vartijoineen, Sherlock Holmes –museoineen ja mataline taloineen. Toisaalta se on moderni, nopeasti kasvava megapolis jossa suurin osa vastaantulijoista ei suinkaan näytä brittiläisiltä herrasmiehiltä tai Downtown Abbey –näköisiltä hörhelönaisilta vaan ihmisiltä kaikista muista maailmankolkista kaikilla mausteilla. Täynnä turisteja ja toisaalta juoksujalkaa töihin kiiruhtavia siististi pukeutuneita valkokaulustyöläisiä. Tarvitseeko sitä sen kummemmin kuvatakaan, mutta useammankaan kerran jälkeen suhde siihen ei ole muuttunut kovin etäiseksi. Mutta ensikertalaiselle, kuten nuorimmaiselle, kuva megapoliksesta saattaa jäädä vähän rakeiseksi vain muutaman päivän perusteella.

Asiaa menneiltä vuosikymmeniltä:

Niin Lontoon raetta, niin …

 

Matka oli jälleen hyvä aloittaa jo tutuksi tulleelta Pisan lentokentältä. Mukavaksi kentän tekee varmaankin se – ironista kyllä – että sitä ei liian moni muu itseni lisäksi käytä. Se on pieni mutta ei ahdas. Muutamassa hetkessä olet jo sisääntultuasi portilla odottamassa konetta. Ja kun Ryanairilla lennellään, ei hintakaan aiheuta ahdistusta. Kolmen hengen menopaluu, 120€. Sivumennen sanoen, samaa rauhallisuutta ei ole Lontoon Standstedtin kentällä joka toimii Ryanairin ja Easyjetin koneiden satamana. Toki varsinkin Ryanairilla on niin laaja lentoverkosto Lontoon ollessa yhtenä päähubeista, että asiaa ei kannata sen suuremmin ihmetellä. Kontrasti Standstedtin ja Pisan välillä on melkoinen, vaikka luonnollisesti Heathrow on sitten vielä ihan jotakin muuta.

WP_20160207_10_29_14_Pro

Hyde Parkissa virtaa vesi ja ihmiset

 

Hop-on-hop-off busseilu on paras tapa tarkastella Lontoon ulkoisia avuja. 2-3h kun istuskelee bussissa niin keskeisimmät paikat on tultu bongattua ja ahteri puutunut. Toki nimensä mukaisesti kannattaa välillä jaloitellakin. Busseissa on aina opas joka heittää luonnollisesti läppää faktojen seassa. Kolmessa eri bussissa käytyäni huomasi miten oppaat laittoivat omaa persoonansa peliin; jokainen tarina oli hieman erilainen huumoriltaan, toki faktat jotakuinkin säilyivät. Tällä kertaa tuli katsastettua London Eye vähän tarkemmin. Sesonkiaikoina kuuleman mukaan jonot sinne ovat melkoiset, nyt riitti noin vartin jonotus.

WP_20160207_10_59_32_Pro

Kevät etuaikailee Lontoossakin. Silmuja pukkaa puihin ja kukat kurkistelevat joko olisi remuamisen aika

WP_20160207_12_33_55_Pro

Tulee pitkä olo lyhyemmällekin kun katselee isoa kylää vähän korkeammalta

 

Harry Potter Tour: https://www.wbstudiotour.co.uk/ on kyllä fanille todellinen taivas. Itselläni into aiheeseen oli jo jossain vaiheessa vähän hiipunut, mutta tämä käynti kyllä herätti innon uudestaan, ja luulenpa että elokuvat tulee lähiaikoina katsottua toisen kerran läpi. Jotenkin sympaattisen brittiläiseen tapaan tehtyä, ei jenkki-big-show meininkiä, vaan siistiä, huolellista, milteinpä pedantilla tavalla on katsojalle herätetty henkiin Harry Potterin ihmeellinen elämä ja puitteet. Liput kannattaa hankkia etukäteen nettisivuilta ja paikalle siirtymiseen varata huolella aikaa (Lontoo Euston – > Watford Junction, josta pääsee Potterbussille sitten studiolle perille asti). Ja krääsäkauppa on melkoinen ansa jos kortilla on katetta ja luonne on heikko.

WP_20160208_14_21_54_Pro

Vähän isompi ruokasali – tuttu elokuvista

WP_20160208_14_24_42_Pro

Potterhahmot jähmettyneinä

WP_20160208_14_42_44_Pro

Dumbledore esittelee toimistoaan

WP_20160208_14_56_43_Pro

Onko Mikkel… Hogwartsiin mänijöitä?

WP_20160208_15_04_08_Pro

Hän saapui tutulle reiteelle

WP_20160208_15_49_15_Pro

Hogwartsin ‘pienois’malli on vaikuttava

 

 

London Zoossa käytiin myös erityisesti nuorimman pyynnöstä. Itseäni olisi kiinnostanut luonnontieteellinen museo, mutta ensi kerralla sitten.

WP_20160209_15_41_27_Pro

Löytyihän niitä simpansseja viimeinkin

 

Kiitos jälleen kerran, Lontoo. Hintataso on melkoinen, mutta on se sen väärti, ainakin silloin tällöin.

 

Kevät puskee esiin – napsahtikohan talven selkäranka

Ala-asteella opettajani Kaija Petzold (missähän olet Kaija, kiitos niistä vuosista) kertoi meille pellavapäille että ‘vuodenajat ovat rikkaus’. Jotenkin omassa päässäni käänsin ilmoitetun asian sellaiseen asentoon että Suomen vuodenajat ovat jollain erityisellä tavalla ihanat ja että maailman kansakunnat kadehtivat meitä niistä johtuen. Iän karttuessa on oppinut sen että mielipiteensä vaihtaminen ei tarkoita takin kääntöä.

Täällä 43:n leveyspiirin vaiheilla Toscanassa asia näyttäytyy jokseenkin eri valossa (konkreettisesti ja kuvaannollisesti). Talvesta en ole kenenkään kuullut sanovan mitään positiivista ja se nähdään välttämättömänä pahana joka vaan on siedettävä kun näitä vuodenaikoja täälläkin vielä on (tropiikissa ei). Tosin moni on erittäin kiinnostunut kuulemaan suomalaisesta talvesta; meitä suomalaisia ei täällä pilvin pimein leijaile ja Suomi selvästi koetaan hieman eksoottisena paikkana ja meidät suomalaiset kummallisina kylmän kestäjinä. Maininnat eteläisenkin Suomen -30 asteiden pakkasista saavat aikaan hieman epäuskoisia katseita ja silmien pyörittelyä.

Lunta ei ole tänne alaville maille kiusaksi asti tullut tänä talvena; korkeintaan hieman kuuraa. Naapurin pariskunta kertoi yhdestä talvesta jolloin lunta oli tullut kertarysäyksellä polveen asti; kuinka hiljaista olikaan joka puolella kun kukaan ei uskaltanut eikä päässytkään autoillaan ja mopoillaan hankeen päristelemään. Talvirengaspakko on täälläkin ja tästä vielä noin 50 kilometriä etelään Arezzoon asti. En sitten tiedä kuinka moni niitä oikeasti käyttää. Vaihtoehtona olisi tunkea ketjut takaboksiin pahan päivän – ja poliisin – varalle. Itselläni on alla kesärenkaat ja vain yhtenä aamuna oli hieman jännää kuskata lapsia kouluun kun lämpötila oli -4 ja tiellä mahdollisesti mustaa jäätä.

WP_20160130_13_36_51_Pro

Rosmariini hehkuu sinisissä kukissaan. Jos katsoo tarkasti, näkee kimalaisen työssään.

 

Ilman keskuslämmitystä kylmän ilman kokee täällä hyvin konkreettisesti kun välillä ulkona on lämpimämpää kuin sisällä. Lämmitys tapahtuu kaasulla ja hoidan sitä manuaalisesti ja kitsailevasti; kaasulasku karkaisi satoihin, jopa yli tuhanteen euroon jos yrittäisi lämmittää asunnon yhtä lämpimäksi kuin Suomessa. Tyytyminen on 16-17 lämpötilaan ja kerrospukeutumiseen.

WP_20160130_12_54_32_Pro

Satoja narsisseja tien varressa valmiina keltaiseen väriloistoon

 

Tammikuu on täällä kuukausista kylmin ja se päättää tänään päivänsä. Tästäkin eteenpäin päivät vain pitenevät ja lämpenevät. Lunta voi vielä tulla, mutta pitkänkään aikavälin sääennuste ei onneksi sen suuntaistakaan lupaile. Kuten vuokraisäntäni sanoi, helmikuun puolestavälistä eteenpäin pahin on yleensä takana ja kevät voi alkaa. Tervetuloa.

WP_20160130_13_36_03_Pro

Portinpielen ruusut kukkivat näköjään läpi vuoden. Mukana myös syvä, voimakas tuoksu

 

WP_20160130_13_09_17_Pro

Toisaalla tienverressa monimuotoinen kasvikunta tunkee itseään esille ilmojen lämmetessä

 

 

Maltallisia kokemuksia

Malta-Valletta, Peru-Lima, Puola-Varsova, ja vieläkö näitä olikaan. Maantiedon tunnilla, olisiko ollut ala-asteella, muistan kun tuota suomenkieliseen korvaan kalskahtavaa ryhmää matusteli suussaan miettien minkähänlaista noissakin paikoissa on. Ulkomaista oli kokemusta Sotsista ja Tukholmasta, nekin tuntuivat joltain Suomen alusvaltioiden kyliltä. Maailman navassa kun asuin.

Kesti sitten jotakuinkin 40 vuotta ennen kuin pääsin tutkailemaan mitä tuon ensimmäisen sanaparin taakse kätkeytyy. Pieni, äärimmäisen tiuhaan asuttu saarenpläntti Euroopan eteläkolkassa, siinä ihan Afrikan edustalla. Mitäpä kummaa sieltä voisi löytyä.

Kitsasta matkustelijaa hemmotteli jälleen Ryanair jolta sai ilman tinkimistä koko pesueelle(5) lennot alta 250:n euron. Luodolle lennähtää Pisasta noin 1,5 h, täältä ajelee tornikaupungin lentokentälle alta tunnin, joten hyvinkin äkkiä sitä sai itsensä siirrettyä täysin uuteen kokemukseen. Italialaisilla lentomatkustajilla on sellainen hauska piirre – jonka luulin olleen täysin suomalainen ja jääneen jonnekin 80 –luvun muistoihin, että he taputtavat kun kone on laskeutunut. Tai oikeastaan sitten vasta kun, Ryanairin tapauksessa, kovaäänisistä kajahtaa mahtipontinen sävelmä, ikään kuin Ryanairin oma kansallislaulu, ’henkiin jäätiin ja aplodit sille’.

Perille saavuttua oli ilmassa suuren jännityksen ja hermostuksen tuntua; Maltalla on vasemmanpuoleinen liikenne ja se on tunnettua vauhkopäisyydestään eteläeurooppalaiseen tyyliin jossa vilkkuja eikä kaistoja tunneta ja muutenkin kaikki tuntuu välillä hyvin kaoottiselta, eikä vain tunnu. Tähän väliin voin suositella Juha Vuorisen kirjaa: http://www.diktaattori.fi/kirja/maltan-mieleni/ josta sai luettua värikkäitä pohjatunnelmia tälle reissulle.

Kolhuinen auto löytyikin sitten kilpailevan vuokrauspuljun puolelta ja se oli niin täynnä ruhjeita ja osumia että meni melko tovi ennen kuin saatiin paikallisen hepun kanssa katsottua kännykän fikkarin avulla ne läpi. Aluksi yritin tietenkin istumaan väärään satulaan eikä vaihdekeppikään enää ollut tutussa paikassa. Matkaa hotelliin oli vain 15 km, pieni saari kun on, mutta se kyllä tuntui ikuisuudelta suhahtelevien autojen lomassa yrittäessä miettiä mitä kaistaa pitäisi ajaa ja missä helkkarissa se vaihdekeppi taas olikaan.

Hotellina toimi apartementos South Beach. Maksoimme hieman ekstraa merinäköalasta joka ei ehkä ollut ihan sitä mitä olisi ajatellut ja mihin on aiemmin tottunut. Mutta meri näkyi ja pulinat pois.

WP_20160106_09_41_12_Pro

Merinäköalaa kerrakseen

 

Tammikuu on näillä nurkin, ja myös Maltalla, jotakuinkin vuoden kylmin kuukausi: http://www.holiday-weather.com/valletta/averages/ Käytännössä lämmin Välimeri (veden lämpötila nyt 17-18 astetta) pitää lämpötilat tähän aikaan vuodesta hyvin tasaisena. Yöllä ei lämpötila laske alle kymmenen asteen ja päivisin huidellaan 15-20 asteen nurkilla riippuen siitä ropiseeko vettä niskaan vai helliikö aurinko. Tällä reissulla sää vaihteli alkumatkan sadekelistä loppuajankohdan 20 asteen pilvettömään taivaaseen. Kämpässä ei mitään lämmitystä ollut, koska sitä ei siellä pääsääntöisesti tarvita, ainoastaan pieni siirrettävä patteri löytyi olohuoneen nurkasta. Ilma on todella kosteaa koko ajan, pyykkien kuivatuksen täytyy vaatia erillisiä tiloja sillä tuntui että kuivallakin säällä vaatteet ovat koko ajan hieman nihkeät ja naamakin aavistuksen suolainen. Eli lämmintä vaatetta kannattaa matkaan varata, mutta johan siihen oli Toscanassakin totuttu että sisällä palellaan ja ulkona lämmitellään.

Muutamassa päivässä ehdimme jonkinverran saarta ajella; lyhyet välimatkat takaavat sen että aikaa ei tarvitse haaskata autossa istumiseen, toki uusissa ympäristöissä on kiva ajella ja ihmetellä maisemia. Liikaa ohjelmaa ei tankattu, laadukkaaseen lomaan kuuluvat myös päikkärit ja sopiva kiireettömyyden tuntu.

Valletta

Bussilla pääsi mukavasti kotikylästä (Marsaskala) Vallettaan. Ensimmäisen illan jännittävien hetkien jälkeen julkisten käyttö tuntui oikein hyvältä idealta. Valletta on pieni (kanttiinsa 1500*800m) kaupunki mutta käytännössä saaren ollessa niin tiukkaan pakattu, ovat kaupungit sulautuneet yhteen joten mitään eroa niiden välillä ei huomaa. Läpikävelyn arvoinen paikka ehdottomasti. Muureilta voi tiirailla pitkin Vallettaa ja lähikaupunkeja; yleisilme on omanlaatuisensa. Ja muutenkin Maltan yleisilme on hauskasti eteläeurooppalais-afrikkalaisen oloinen rakennuskannaltaan, Sisilia tuli usein mieleen. Siellä siinneistä ihmisistä voisi luonnehtia samoin tavoin lisättynä silmiinpistävällä teksasilaisattribuutilla: pulla taitaa maistua.

WP_20160106_12_34_36_Pro

Näkyvissä kolme kaupunkin, kuvaaja Vallettassa (ja sormenpää)

IMG_7372

 

Mdina, Rabat, Marsasxlokk

Mdina on vanha Maltan pääkaupunki. Muurien sisältä löytyy vanha kaupunki jonka kiertelee aika nopeasti. Turistit eivät tähän aikaan vuodesta riivaa joten tunnelmoida voi rauhassa.

Kierroksen lopuksi kävimme museossa jossa esiteltiin muinaisia reippaita houkuttelukeinoja totuuden löytämiseksi.

WP_20160107_12_14_46_Pro

Meikäläinen lyötiin tällaiseen ahjoon toviksi mutta onneksi pääsin pakenemaan pienen pyristelyn jälkeen.

WP_20160107_12_31_51_Pro

Huonommin kävi tälle kaverille. Mitään ei ollut enää tehtävissä.

Rabatissa puolestaan ei ollut mitään, ei edes syöntipaikkoja. Nälkäisinä lähdimme kohti Marsasxklokkia joka olikin varsin viihtyisä merenrantakylä, ravintoloitakin oli muutama auki.

IMG_7488

Kylän keskellä hiekkaranta ja pirteän erilaista rakennuskantaa.

Blue Grotto ja Ghar Lapsi

Ohimennyt matalapaine oli jättänyt jälkeensä tuulta, mutta onneksi päivä oli jo lämpimämpi ja pilvetkin karkoittuneet. Tyyntyvä tuuli ei auttanut kun voimakkaat mainingit estivät veneretken Blue Grottoon. Onneksi se oli nähtävissä myös kallioilta.

WP_20160108_13_03_05_Pro

Miten ihmeessä tämä on syntynyt …

Ghar Lapsi on puolestaan pieni luolan saartama josta pääsee pulahtamaan. Ei paljoa muuta.

WP_20160108_11_56_12_Pro

Aurinko, meri ja lämmin ilma. Täysin lyömätön yhdistelmä. Tyttäret tästä kombinaatiosta nauttimassa.

WP_20160108_11_39_32_Pro

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää …

 

IMG_7424

Rantakylät ovat täynnänsä mitä värikkäimpiä purtiloita.

 

WP_20160109_12_45_32_Pro

Rannalla sai olla rauhassa huolimatta 20 asteen lämpötilasta. Muutama uskaliaampi paikallinen toki myöhemmin auringosta nauttimaan uskaltautui. Jokunen kävi meressäkin.

 

WP_20160109_11_57_48_Pro

Maltalla ei paljoa satele. Karu maasto, kirkas aurinko, turkoosi meri ja valkoiset rakennukset luovan voimakkaan kontrastin

Gozo -saari jäi tällä kertaa näkemättä, kuka tietää josko Maltalle vielä toisenkin kerran pyrähtäisi.

Seuraavia seikkailuita odottaessa on aika taas palata työntekoon ja arkeen. Mutta ei lainkaan pöllömmässä ympäristössä.

 

 

 

Joulunaluspäiviä

Suomi-Firenze seuran yhdistetty Joulu- ja Itsenäisyyspäiväjuhla 6.12.

Tämä oli ensikosketuksemme suomiyhteisöön Italiassa. Suomi-Firenze seuran http://www.firenzensuomiseura.it/ sähköposti kopsahti omaan laatikkooni ja tämä tarjous täytti mukaanlähtöedellytykset (yleensäottaen kun on kovin laiska lähtemään mihinkään ’ylimääräiseen’ tapahtumaan). Perille vihdoin löydettyämme ulkona lauleskeli 20 –päinen lapsilauma suomalaisia lastenlauluja. Korviin kuului yllättävän hyvä suomenkielen lausuminen silmien syöttäessä aivoille samalle informaatiota että lapset eivät ole erityisen suomalaisen näköisiä. Täällä ei paljoa pellavapäitä koulun penkeillä näy. Myöhemmin selvisi että tästä luokasta oli kysymys: http://yle.fi/uutiset/italialaisluokka_pyyhalsi_muiden_ohi_suomalaisilla_matematiikankirjoilla/7517895 Lapset oli pyydetty tähän tilaisuuteen vanhempineen mukaan ja hulina oli sen mukaista.

WP_20151206_16_24_38_Pro

Ämä-ämä-äkki fortissimo

 

Sisällä oli tarjolla seisova pöytä josta löytyi kaikenlaista pientä herkkupurtavaa, suolaista ja makeaa, italialaista ja suomalaista. Glögiäkin oli tarjolla, sitähän olikin ollut jo oikein ikävä. Suomalainen olisi ehkä juonut kupin kahviakin mutta punaviini täytti sen tilan oikein luontevasti. Paikan täytti italialaiseen tapaan melkoinen hälinä ja vilske. En tiedä mistä nämä latinot impulsiivisuutensa, vilkkautensa, energisyytensä ja äänekkyytensä saavat, onko se opittua vai geneettistä. Nyt siihen on jo tottunut ja mukavaahan se on kun on elämää ja positiivista meininkiä ympärillä. Mukavaa oli myös tutustua muutamiin suomalaisiin; pääasiassa he olivat täällä jo pitkään asuneita, jokunen myöskin, kuten me, täällä ikään kuin väliaikaisesti. Joulupukkia ei paikalla nähty mutta onneksi hän oli ehtinyt jättää lahjasäkin ja lapsilla riitti jännää lahjoja avatessaan.

 

Pahan ruuhkan aiheutti joulupukin jälkeensä jättämä lahjasäkki

Pahan ruuhkan aiheutti joulupukin jälkeensä jättämä lahjasäkki

Una Finestra Sul Nord elokuvafestivaali 11.12.

Seuraavalla viikolla oli tarjolla Firenzen keskustan elokuvateatterissa suomileffafestarit. Päätimme lähteä katsomaan ’Tumman veden yllä’ elokuvaa ja cocktail –tilaisuuteen ennen sitä jossa oli luvassa muiden herkkujen lisäksi myös itse ohjaaja-näyttelijä-kirjailija Peter Franzen.

Firenzen liikenne on siinä mielessä yllätyksetön että kaikkiin vuorokaudenaikoihin siellä riittää menijöitä ja tulijoita. Kaikki aistit tulee olla viritettyinä äärimmilleen; milloin mopedi kurvaa sivukujalta suoraan eteen, auto ohittaa sinut kylkeä viistäen ja kiilaa eteen, keskelle väylää on pysähtynyt miekkonen hätärit päällä keskustelemassa kaverinsa kanssa tärkeästä asiasta tai mitä milloinkin. 360:n asteen näkymä kannattaa yrittää säilyttää ympäristöön, mistä tahansa saattaa ponnahtaa mitä tahansa. Ruuhkaiset liikenneympyrät ovat oma lukunsa, kahden kaistan sisäänmeno muuttuu neljäksi autoksi rinnakkain, ympyrään hiivitään puoli metriä kerrallaan jollain kummallisella logiikalla, sitten siellä sekoitutaan jo siellä oleviin, madellaan sydän pamppaillen kohti liittymää ja lopuksi sitten poistutaan. Jotenkin se vaan sujuu mutta mitään äkkinäistä siellä ei kannata tehdä. Hallittu kaaos.

No, eksyin aiheesta. Mutta Firenzen liikenteeseen siis saa varata aikaa ja tälläkin kertaa sitä kului enemmän kuin piti. Cocktail –tilaisuuteen kuitenkin ehdittiin, pienet herkut ja juomat syötiin, vieraiden kanssa juteltiin ja verkostoiduttiin. Kuulimme mm. että Firenzen yliopistossa on suomen kielen luokka jossa on 15 oppilasta kieltämme ihmettelemässä ja siinä samassa sitä oppimassa. Kysymys kuuluukin: mikä noita oppilaita oli alun perin Suomessa ja suomalaisuudessa kiehtonut. Tähän saatiin myös vastaus, arvaatko sinä?

Peter kertoi hankkeistaan ja fiiliksistään.

Peter kertoi hankkeistaan ja fiiliksistään.

Elokuva katsottiin, yleisöä ei kauheasti ollut, ehkä kolmisenkymmentä. Itse elokuva oli pysäyttävä, tunnelmaltaan ahdistava, kuten teemaltaankin, mutta silti jollain tapaa positiivinen ja ohjaukseltaan ja etenemiseltään uskottava ja todentuntuinen. Elokuvan jälkeen estradin eteen saapuivat tilaisuuden järjestäjistä Lena Dal Pozzo ja Katia Brunetto sekä mainitusta elokuvasta Matleena Kuusniemi sekä Peter Franzen. Kysymyksiä sai esittää ja niitä totisesti esitettiinkin. Varmaan kaikki muut paitsi me niitä latelivatkin; pitkällisiä analyysejä ja monipolvisia kysymyksiä. Todella mielenkiintoinen loppu leffaillalle.

 

Nyt saa kysellä - ja kyllä kyseltiinkin

Nyt saa kysellä – ja kyllä kyseltiinkin

San Cascianon 03 –calciojunnujen joulupäivällinen 16.12.

Ulkomaille muutto – ja siellä asuminen – sisältää paljon asioita joissa mennään kuuluisille epämukavuusalueille, varsinkin alussa hyvinkin tiuhaan. Kaikesta selviää kun ei liikoja mieti (toki asioihin pitää valmistautua, kuten asuinpaikkatodistuksen saamiseen hankkimalla mapillinen papereita lähtien pankin saldotodistuksesta….) ja menee vain päin asiaa. Itse en ole mikään hypersosiaalinen ihminen vaikka en liiemmin asioita jännitäkään. Siispä mitä ihmeen epämukavaa voisi olla junnujen päivällistapahtumassa; no ei tietenkään mitään muuta kuin että porukasta ei tunne ketään eikä (vieläkään) osaa sujuvasti italiaa puhua. Täällä Italiassa meininki ei ole niin tasa-arvoista kuin Suomessa; koulussa selkeästi odotetaan että äidit hoitavat lasten hommat, järjestelyt ja keskustelut. Mutta kun kyseessä on kansallisurheilu, calcio, asialla pitää tietenkin olla miesten. Niinpä sitten tilaisuudessakin oli lähinnä isejä. Itse satuin istumaan parin äidin viereen joista yksi osasi hyvää englantiakin, toinen kohtuullista. Muuten ympärillä keskustelu vauhtiin päästessään oli kuin ympärillä olisi puhuttu suahilia; hitaasti puhuttua italiaa jopa minä ymmärrän, mutta kun italialainen innostuu ja saa buusterin päälle niin siinä eivät enää sanat erotu toisistaan.

Hyvää ruokaa syötiin, tietenkin montaa lajia, kuten täällä pitääkin. Välillä ihmetyttää miten rasvaista ruoka on; rosmariiniperunat uivat öljyssä eikä pastakastikkeessakaan ole oliiviöljyä säästelty. Sian kylkipaloihin ei taas öljyä tarvitse edes lisätä. Juurikaan lihavia ihmisiä täällä ei kohtaa. Mieleen tulee Texas, jossa myös kyllästymiseen asti saa rasvaista ruokaa (ja mitä annoskokoja…), ja kadulla ei paljon muita kohtaakaan kuin satakiloisia keijuja piukean kireissä stretcheissään (gulp). Pojat istuivat eri pöydissä ja eipä pojalla niin kauhean helppoa ole kun ei myöskään vielä paljoa italiaa puhele. Olivat kuitenkin vaihtaneet yhteystietojaan joukkuekavareidensa kanssa ja näin somemaailmassa on lisää suomi-italiayhteyksiä. Myös minut liitettiin joukkueen whatsapp –tilille jotta jatkossa saisimme tiedon joukkueen tulevista peleistä ….

ISI! Älä ota kuvaa...

ISI! Älä ota kuvaa…

Mukava oli ilta ja mukava oli myös palata kotiin rauhaan ja hiljaisuuteen joulukortteja kirjoittamaan.

Erityisen Waloisa Päivä 17.12.

Koko laajaa Välimeren aluetta on pitänyt hyppysissään jo yli kaksi kuukautta sitkeä korkeapaine joka työntää itseään Pohjois-Afrikan suunnasta. Azorien suunnassa on toinen mokoma joka pääsääntöisesti tuo Välimeren alueen tyypillisen kesäisen takuuvarman auringonpaisteen ja lämmön (nythän sen levittää itseään miltei Skandinaviaan asti ja siitä seuraa hyvin lauha sää Suomeenkin). Sadetta ei käytännössä ole täällä tullut pariin kuukauteen vaikka normaalisti marraskuu on vuoden sateisin kuukausi. Sää on ollut tuuletonta ja sateetonta mutta melko pilvistä. Siten että näppituntumalla kolmen päivän sykleissä on menty: pilvinen, puolipilvinen, pilvetön. 17.12 sattui sitten muutaman nuhjuisen päivän jälkeen Erityisen Waloisa Päivä jolloin tuntui että kaikki olisi hehkunut aurinkoa, kesä palannut ja takapihalla – mikä lie luonnonkaunistus – marjova (tai hedelmöivä) puskakin näytti siltä että sen oranssit koristukset olisivat olleet lamppuja. Erityisen Waloisan Päivän valon määrä tuotti erityisen hyvän mielen.

 

Pienen oranssit lamputkin päällä

Pienen oranssit lamputkin päällä